Järjestyksessä neljäs eduskunnan käsittelyyn otettu kansalaisaloite oli pari viikkoa sitten lähetekeskustelun kohteena. Aloitteen aiheena oli ruotsin kielen pakollisuuden poistaminen perusopetuksessa.
Käytännössä aloitteen tavoite on vieläkin laajempi. Tekstissä puhutaan myös ruotsin kielikokeen poistamisesta yliopistoissa ja kielivaatimusten höllentämisestä julkisissa viroissa.
Kansalaisaloitteen tarkoittamaa päämäärää voi lähestyä monella tavalla. Eräs lähestymistapa liittyy siihen, mihin kielitaitoa ylipäätään tarvitaan tämän päivän Suomessa ja maailmassa.
On selvää, että kielitaidon merkitys kansainvälisessä kanssakäymisessä ja kaupankäynnissä tässä entistäkin rajattomammassa maailmassa kasvaa koko ajan. Maailmankielet tulevat aina olemaan tärkeitä, mutta maailma alkaa aina sieltä missä asumme ja olemme. Elämä on paikallista. Suomi on osa maailmanyhteisöä, Eurooppaa mutta myös Pohjolaa, johon meillä on tiiviit suhteet, henkisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti.
Naapurimaa Ruotsi on Suomen tärkein vientimaa, ja näin ollen ruotsin kieli on edelleen tärkeä työ-, rekrytointi- ja seurustelukieli. Mahdollisuus opiskella molempia kansalliskieliä Suomessa takaa siis kaikille tasavertaiset mahdollisuudet työmarkkinoilla – tämä koskee myös omaa julkista sektoriamme.
Pakollinen ruotsin kieli on hyvässä seurassa muiden pakollisten aineiden kanssa. Pitäisi siis myös puhua ”pakkomatematiikasta”, ”pakkobiologiasta” ja ”pakkokemiasta”, jos haluaa olla johdonmukainen. Pakollisuuden tavoitteena on mahdollisimman laajan yleissivistyksen antaminen maamme nuorille.
Yleissivistävä koulu ei siis voi olla pujottelurata tai voileipäpöytä, josta voi poimia vain ne herkullisimmat palat. Maailma ei ole koskaan ollut yhtä monimutkainen kuin tänään. Portti maailmalle on hyvä koulutus, taaperosta tohtoriksi, ja mahdollisimman laaja kielitaito. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi valittanut siitä, että hän osaa tai ymmärtää liian montaa kieltä.
Itse koen keskustelua ruotsin kielen pakollisuuden poistamisesta myös henkilökohtaisena asiana. Ruotsi on isänkieleni – äidinkieleni on tarkasti ottaen suomi – ja samalla oleellinen osa minun identiteettiäni. Näin ollen pyrkimykset heikentää ruotsin kielen asemaa osuvat varsin arkaan paikkaan.
Eduskuntakeskustelussa kysyin aloitteen taustalla olevilta perussuomalaisilta, miten he mahtaisivat reagoida, jos joku aloittaisi näkyvän, määrätietoisen kampanjan, jonka pääsanomana on se, että suomen kieli ei ole enää yhtä tärkeä, että se on muun oppimisen tiellä ja itse asiassa aivan turha. Miltä se tuntuisi, sydämessä, ihon alla? Aivan oikein. Minäkin loukkaantuisin sydänjuuriani myöten suomenkielisten puolesta.
Toivon, että kansalaisaloitteen käsittelyn aikana voisimme vähentää epä- ja harhaluuloja ja sen sijaan ymmärtää toisiamme paremmin. Maamme on vakavassa taloustilanteessa eikä vastakkainasetteluun ole varaa. ”Ystävyys se on kallista, se ei riipu hallintomallista”, lauloi Juice Leskinen kappaleessaan Eesti. Se ei myöskään riipu äidinkielestä. Olemme kaikki samanarvoisia, sinivalkoisia sieluja.
