Verkkouutiset

Toimittajat arvostelevat kaikkia muita kuin itseään

BLOGI

Alberto Claramunt
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt oli Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja 17.9.2021 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toimittajilla on ollut varsin kiireinen syksy. Valtiotalouden alijäämät, rakenneuudistukset ja muut tylsät ikuisuusaiheet ovat jääneet kirkkaasti avobemareiden metsästyksen ja isokenkäisten menetettyjen luottamusten varjoon. Älä ymmärrä väärin: Kyllä, media on ehdottomasti täyttänyt tehtävänsä vallan vahtikoirana. Tärkeitä epäkohtia on paljastettu ja oikeita kysymyksiä esitetty.

Samalla herää kysymys, kuka tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä sitten vahtii vallan vahtikoiraa? Onko kaikilla muita arvostelevilla toimittajilla itsellään kaikki asiat kunnossa? Vastauksen tiedämme – ja se onkin tänään maamme pahimpia demokraattisia vajeita. Me median kuluttajat emme nimittäin tiedä, toimittajien taustoista juuri mitään.

Kansanedustajat ja varsinkin ministerit joutuvat yksityiskohtaisesti julkisesti ilmoittamaan paitsi taloudelliset sidonnaisuutensa myös missä valtiollisissa, kunnallisissa ja yksityisoikeudellisissa luottamus- ja hallintotehtävissä ovat. Näin siksi, että kansalaiset pystyisivät arvioimaan poliitikkojen toimintaa myös heidän sidonnaisuuksiinsa nähden. Sitä kutsutaan läpinäkyvyydeksi. Ja sitä halutaan koko ajan lisää.

Media itse ei sen sijaan ole omalta kohdaltaan pätkääkään kiinnostunut vastaavanlaisesta läpinäkyvyydestä. Varsinkin huomattavaa vaikutusvaltaa käyttävien suurten mediatalojen johtavien taloustoimittajien osalta tilanne on jo vakava. Taloustoimittajien aikanaan perustama vapaaehtoinen rekisteri, jossa yhdistyksen jäsenten sidonnaisuudet ja pörssikaupat näkyivät, lakkautettiin nopeasti – koska siihen liittyi niin harva toimittaja. Lakkautuspäätöstä arvostellut HS:n taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoitti silloin osuvasti: ”Rekisterin lopettajat eivät ehkä ymmärtäneet, että pörssiomistusten julkaiseminen myös suojaa taloustoimittajaa itseään esimerkiksi sisäpiiri- ja kurssimanipulaatioepäilyiltä”.

Mitä Suomen Journalistiliitto on tänään valmis tekemään avoimuuden lisäämiseksi, jotta me lehtien lukijat ja sähköisen viestinnän kuluttajat saisimme tietää, mihin taustaryhmiin toimittajat kenties kuuluvat (tai eivät kuulu) ja mitä osakkeita tai muita omaisuuksia he omistavat (tai eivät omista?). Mikä estää tekemästä jotain?

Hieman samasta aiheesta kirjoitti EVA:n johtaja ja entinen päätoimittaja Matti Apunen Helsingin Sanomissa (1.10) otsikolla ”Tutkiva journalisti voi korruptoitua kuin kuka tahansa”. Kolumnin yhtenä haarana oli sen tosiasian toteaminen, etteivät toimittajat juuri lainkaan arvioi toistensa edesottamuksia, ainakaan julkisesti. Apunen kirjoittaa: ”Kaikki tietävät, että solidaarisuus hidastaa arkkitehtiä kritisoimasta arkkitehtiä. Lääkäri tai yritysjohtaja ei arvioi kollegansa töitä julkisesti. Muun muassa tästä syystä hyvä journalismi on arvokasta. Mutta kenen kriittistä silmää titaaninkovaa suhteellisuudentajua tutkivan journalistin todella tarvitsee miettiä johtopäätöksiä tehdessään? Kuka valvoo valvojaa?”

Median puuttuva julkinen itsekritiikki ja omien kollegoiden toiminnan arvioimisen puute on sekin tänään merkittävä demokratiavaje. Miksi suut pysyvät supussa riippuen siitä, kuka sanoo mitäkin? Pelkääkö toimittaja, että tulee lunta omaan tupaan, jos paljastaa ja arvostelee kollegansa töppäykset? Eräs esimerkki: Jos Kalevan päätoimittaja Markku Mantila, joka taannoin esitti melko sovinistisen ämmä-kannanottonsa, olisi ollut poliitikko, niin koko toimittajakunta olisi käynnistänyt häntä vastaan hirmuisen ajojahdin, kuten tapahtui ns. Audi-miehelle muutama vuosi sitten. Nyt asia unohtui ja pisteenä iin päälle Julkisen sanan neuvosto antoi asiasta tehdyn kantelun johdosta vielä vapauttavan päätöksen.

Peräänkuulutan medialta avoimuutta ja kykyä arvioida myös omaa toimintaansa julkisesti. En tee tätä tympeänä poliitikkona, vaan nimenomaan median iloisena suurkuluttajana ja maamme vanhimman sanomalehden entisenä päätoimittajana.

Stefan Wallin on RKP:n turkulainen kansanedustaja ja puolueen entinen (2006–12) puheenjohtaja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)