”Ihmisoikeuksiin ei kuulu oikeus saada naarasta.”
Näin tviittasi kesäkuun alussa Don Johnson Big Bandin solistina ja ihmisoikeusaktivistina tunnettu Tommy Lindgren. Viserrys kommentoi keskustelua, joka kasvoi ilmiöksi miljardin tviittauksen myötä Yhdysvalloissa. Sytykkeenä ilmiöön oli joukkomurhan tehneen miehen video, jolla tämä selitti tekonsa motiiviksi ”yksinäisyyden, torjunnat ja täyttymättömät halut”.
Lindgrenin tviittaus kytkeytyi suomalaiseen FemAct –liikkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää feminismiä ääriliikkeestä kansanliikkeeksi – toisin sanoen maailmaa sellaiseksi, jossa sukupuolen sijaan ihmistä määrittelevät taidot. Henkka Hyppönen, Paleface ja Alf Rehn ja monet muut tunnetut miehet ovat tulleet ulos kaapista ja tunnustautuvat kampanjavideolla feministeiksi. Juhana Vartiainen muun muassa kysyy videolla, ”miksi minä saan elää ilman mies-etuliitettä” ja Hyppönen, ”miksi vain mieslaulajilla tuntuu olevan päällään vaatetta”.
Kun kysyin omalla Facebook-sivullani käsityksiä feminismistä esiin nousi käsitteitä kuin tasa-arvo, syrjintä, lastenhoito, ihmisarvo, seksismi, ihmisoikeudet, sovinismi, esineellistäminen, palkkaerot.
Yksi kommentoija määritteli feministin äänekkääksi ja aggressiiviseksi naisten oikeuksien puolustajaksi, joka vihaa miehille flirttailevia naisellisia ja kauneushoidoissa käyviä naisia. Jälkimmäinen kuvaa mielestäni hyvin sitä fobiantapaista, joka typistää feministin profiilin melko kapeaksi ja näkee feministit miehiä vihaavina siilitukkaisina telaketjuilla kulkevina olentoina.
Saattaahan niitä sellaisiakin olla, mutta voisiko tässä kyse olla myös jonkinlaisesta pelosta? Pelätään, että vallitseva yhteiskuntajärjestys horjuu? Feministejä on lopulta monenlaisia. On radikaaleja. On maltillisia. On mukavia. On ikäviä. Kaikenlaisia. Ulospäin se ei välttämättä näy mitenkään. Tepastelevat kadulla ihan muina miehinä ja naisina.
Epäilen, että jotkut saattavat olla feministejä jopa tietämättään.
Afroamerikkalainen aktivisti-kirjailija ja professori Bell Hooks on määritellyt kirjassaan ”Feminism is for Everybody”, että feminismi jäljittyy niinkin kauniiseen asiaan kuin rakkaus. Hänen mukaansa rakkaus on mahdollista vain jos seksismi ja erioikeudet kitketään pois yhteiskunnasta.
Jos Hooksin mukaan feminismi kuuluu kaikille, Ilkan päätoimittaja Satu Takalan mukaan se on joillekin jopa velvollisuus. Takala kirjoitti muutaman viikko sitten pääkirjoituksessaan, että ainakin jokaisen päättävässä asemassa olevan naisen pitäisi olla feministi. Hän määritteli sukupuolen olevan yksi vahvimmista yhteiskunnallista elämää järjestävistä suhteista.
Suomalaisen politiikan huipulla olevat naiset ovat viime aikoina lähinnä keskittyneet vakuuttelemaan, että sukupuolella ei ole merkitystä. Tässäkin kohtaa voi vertauspintaa hakea naapurimaastamme Ruotsista, jossa Feministipuolue sai edustajan Euroopan parlamenttiin.
Ruotsin maalta esimerkkinä on mieleeni jäänyt myös se, miten Göran Persson julistautui feministiksi pääministeriaikoinaan. Suomessa olen kuullut f-sanan Stefan Wallinilta. Hän on sanonut että jos Persson on feministi niin hän on varmaan sitten radikaalifeministi.
Li Andersson liputtaa asialla ja Henna Virkkunen on muistaakseni tunnustanut. Onhan niitä muitakin, mutta kovin ovat hiljaa. Voisivat pistää vähän volyymia. Ja ne tyystin vaienneet voisivat tulla ulos kaapista.
Eveliina Talvitie on toimittaja, tietokirjailija ja viestintäpäällikkö.
