Kansanedustaja Olli Immonen ei taatusti voinut aavistaa, millaisen palveluksen hän teki monikulttuurisuus- ajattelulle Suomessa. Yöllisen Facebook-päivityksen jälkeen Esson baarien aamukahvikeskustelut maahanmuuttajista käytiin taatusti eri tyyliin kuin aikaisemmin. Immonen onnistui, vaikka se ei tietenkään ollut hänen tarkoituksensa, avaamaan toivottavasti monen silmät.
Monikulttuurisuuden edistämisessä, kuten oikeastaan kaikessa inhimillisessä toiminnassa onnistutaan parhaiten, kun kyse on vapaaehtoisesta, spontaanista kansalaistoiminnasta. Mutta viime kädessä lopullinen vastuu kanavoituu poliitikoille, virkamiehille ja yrityksille. Asenteiden muuttuminen on tärkeää, mutta se ei riitä. Tarvitaan tekoja: lainsäädäntöä, työpaikkoja, koulutusta etc.
Toki on myös niin, että monikulttuurisuuden käsite ymmärretään kovin monella eri tavalla. Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja kuvasi asiaa provosoivaan tyyliin Turun Sanomien kolumnissaan niin, että toista ääripäätä edustavat ne, jotka uskovat monikulttuurisuuden tarkoittavan sitä, että mamut elävät leveästi sossurahoilla ja lähettävät sitten poikansa Isis-taistelijoiksi Syyriaan. Toiselta reunalta löytyvät taas ne, joiden mielestä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastustaminenkin on länsimaista rasismia.
Valtaoja haluaa muistuttaa monen muun lailla siitä, että nykyinen maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta koskeva keskustelu on kovin mustavalkoista. Puoluepolitiikassa ulkomaalaiskysymykset ovat osoittautuneet myös oivaksi keppihevoseksi äänien hankinnassa. Todennäköistä onkin, että viime eduskuntavaalien loppusuoran kisassa etenivät parhaiten ne, jotka osasivat hyödyntää ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä parhaiten.
Mutta myös kriittisille näkökannoille on annettava arvo. Ruotsia pidetään ulkomaalaispolitiikan mallimaana. Ja kyllä se sitä monessa suhteessa onkin, mutta oman maan politiikan puolustaminen on mennyt niin pitkälle, että terve keskustelu on naapurimaassa lähes kielletty.
Kun Malmössä on lähiöitä, joihin edes poliisi tai taksi ei uskalla mennä ja kun Tukholman huumekauppa on täysin entisen Jugoslavian alueelta tulleiden konnien hallussa, olisi hälytyskellojen pitänyt soida jo kauan sitten. Seurauksena on ollut äärimielipiteitä edustavan ruotsindemokraattien rakettimainen poliittinen nousu. Sosialidemokraattien ja moderaattien olisi kannattanut huomioida asioiden tila ajoissa ja katsoa totuutta silmiin.
Suomi ei ole Ruotsi. Tosiasia lienee, että maahanmuuttokysymyksissä ei meillä kannata edetä liian idealistisesti. Mediassakin tulee muistaa, että ajattelutapa Helsingin Kalliossa on kovin erilainen kuin Kotkan Karhuvuoressa. Asenteet muuttuvat, mutta hitaasti.
Yhdessä asiassa pitää kuitenkin olla ehdoton. Jos Suomen Vastarintaliikkeen kaltaiset tahot alkavat nostaa päätään, johon tosin en usko, on viranomaisten laitettava kova kovaa vastaa. Tällaisten liikkeiden kanssa ei hyödytä keskustella. Niille on tehtävä alusta alkaen selväksi, että kyse on laittomuuksista, joita ei kerta kaikkiaan sallita.
Ja poliitikkojen tulee noudattaa nollatoleranssia näiden tahojen kanssa seurustelussa. Jokainen Facebook-päivitys tai yhteisvalokuva on vaarallinen myötätunnon osoitus. Suomella on vielä mahdollisuus estää ääriliikkeiden kasvu, kunhan se tehdään yhteisesti selväksi.
Kirjoittaja Kari Häkämies (kok.) on maakuntajohtaja.
