Pariisin terrori-iskut paljastivat suomalaisen ulkomaan uutisoinnin yksipuolisuuden.
Yle reagoi nopeasti. Lauantai-aamuna lähetettiin yli kolme tuntia terrori-iskuista. Samalla tuli todistettua, että televisio on vahva tunteen välityksessä, mutta ei niinkään tiedon. Tuntien ylimääräinen uutislähetys ei olennaisesti lisännyt näkemystä itse tapahtumasta, mutta tarjosi paljon spekulointia ja toistoa. Tilanne oli tuolloin jo käytännössä ohi, mutta television huhumylly ylläpiti kriisitietoisuutta.
Sunnuntaiaamun Helsingin Sanomien otsikointia voi pitää historiallisena. Lehden ensimmäinen aukeama on perinteisesti varattu uutisille, nyt se oli poleeminen. Vaikka jättifontilla painettu otsikko “Hyvä on pahaa vahvempi”, oli suora lainaus, siitä oli jätetty lainausmerkit pois. Näin siitä muodostui lehden oma kannanotto.
Lehdillä on oikeus omaan näkemykseensä, esimerkiksi Helsingin Sanomat on tunnetusti niin Nato- kuin EU-jäsenyyden kannattaja, mutta journalismin perussääntöihin kuuluu, että lehden kanta ja uutisointi eivät sekaannu. Tavoite on tietysti ikuisesti tavoittamaton ideaali, mutta Pariisin iskujen myötä Helsingin Sanomat ei edes yrittänyt olla sekoittamatta omia mielipiteitään uutisointiin.
Vaikutelma voimistui kun luki kokeneen ulkomaantoimittaja Sami Sillanpään “analyysin” terrori-iskusta. Sillanpään mukaan terroristit iskivät Pariisiin, koska kaupunki on terroristien vihaaman monikulttuurisuuden keskus ja symboli. Analyysissä sivuutettiin kokonaan se, että ranskalaiset ovat kuukausitolkulla pommittaneet iskujen takana ollutta Isis-järjestöä. Lehti sortuu analyysissään samaan yksinkertaistavaan retoriikkaan, jolla George Bush nuorempi oikeutti omat sotatoimensa, joita moni kansainvälisen politiikan asiantuntija pitää koko nykyisen terrorismiaallon katalysaattorina. Analyysissään Sillanpää kielsi terroristien ihmisyyden kokonaan, eli loi juuri sitä vihanlietsontaa, jota väitti vastustavansa.
Sosiaalisen median luomat yhteisöllisyys-paineet näkyivät Ylen uutisoinnissa. Lauantaina ja sunnuntaina Ylen toimittajat jalkautuivat kansalaisten keskuuteen utelemaan tuntoja. Uhkakuva-arvioiden pyytäminen tavallisilta kansalaisilta 2000 kilometrin päässä tapahtuneesta luo kyllä tunteita, mutta informaatioarvoa sillä ei ole. Tuskin Yle sitä valistusmielessä tekikään. Se oli täytettä lähetyksille kun asiaa eikä jäsentelykykyä ollut riittävästi.
Sen sijaan että Pariisin terrori-isku olisi asetettu siihen monimutkaiseen kansainvälispoliittiseen viitekehykseen, johon se kuuluu, kansakunnan kaksi tärkeintä viestintä Yleisradio ja Helsingin Sanomat, valitsivat helpomman tien. Terrori-isku esiteltiin suomalaisille jonain tuonpuoleisena, ulkoa tulleena selittämättömänä uhkana, johon tavallisia kansalaisia pyydettiin reagoimaan. Ja reaktio tuli. Nyt Jyväskylässä pohditaan, onko turvallista järjestää konsertteja ja iskeekö Isis seuraavaksi Tampereelle. Kyky asettaa tapahtunut kontekstiin hämärtyi.
Miksi valtamedia reagoi näin? Suomessa on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle se, kuinka valtamediamme on menettänyt ison osan kansallisista erityispiirteistään eritoten ulkomaan uutisoinnissa. Kirjeenvaihtajaverkon supistuminen, EU ideologian sisäistäminen ja toimittajien turvautuminen lähes yksinomaan angloamerikkalaisiin lähteisiin tarkoittaa sitä, että suomalaisten toimittajien analyysit eivät enää lähde kansallisesta näkökulmasta.
EU-jäsenyyden myötä tiiviimmän unionin kannattajat muistuttavat, että olemme kaikki samassa veneessä ja siksi olemme nyt kaikki pariisilaisia. Se on kuitenkin ideologinen kannanotto. Poliitikkojen mukaan isku oli suunnattu koko Eurooppaa vastaan, mutta käytännössä sitä ei tehty EU:n pääkaupungissa Brysselissä vaan Ranskan pääkaupungissa Pariisissa. Tätä näkökulmaa, että isku olikin ehkä suunnattu sotaa käyvää Ranskaa, eikä suinkaan ”meitä kaikkia” vastaan, sivuutettiin täysin.
Hyvä vastaan paha, sivilisaatioiden sota ja Länsi vastaan muu maailma-ajattelu on osa amerikkalaista ja EU-keskeistä geopoliittista ideologiaa, mutta ei palvele suomalaista todellisuutta kovin hyvin.
Ilmiö on pesiytynyt Suomessa jo kaikkein pyhimpään, eli Venäjä uutisointiinkin. Esimerkiksi Ukrainan kriisissä Yhdysvaltoja ja EU:ta kritisoivat näkemykset leimataan heti Vladimir Putinin trolleiksi, vaikka tuokin kysymys on huomattavasti monimutkaisempi kuin yksinkertaistus aggressiiviseen Venäjään ja demokraattiseen länteen antaa ymmärtää. Uutisoinnista on poistunut pohdinta siitä, että Venäjän toimet voivat olla samaan aikaan vääriä ja laittomia, mutta vaikka ne eivät ole hyväksyttäviä, ne voivat olla ymmärrettäviä ja niiden taustoja olisi syytä analysoida.
Nyanssien katoaminen suomalaisesta ulkomaanuutisoinnista on kohtalokasta kansakunnalle, jonka koko olemassaolo on perustunnut niiden ymmärtämiseen.
Kirjoittaja Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti Fipra Finland Oy:ssä.
