Koko Suomi vajoaa, jos lakiluonnos puun sähköntuotannon bioenergiatuesta toteutuu ja metsäteollisuus saa vapaat kädet Suomen metsiin. Jos Suomen kansallisvarannon hallintaoikeus annetaan kolmelle metsäyhtiölle, kauniit puheet työllistämisestä ja bioenergiasta voidaan unohtaa. Eivätkö ministerit Jan Vapaavuori ja Antti Rinne ole ajan tasalla? Laillisen kartellin hyväksyminen on poliitikollekin itsemurha.
Metsähakkeen käytön rajoittaminen risuihin, kantoihin ja pienpuuhun on kuolinisku suomalaiselle bioenergiayrittämiselle ja koko metsäsektorille. Puun energiakäyttö loppuu, jos bioenergian sähköntuotannon tukea ei anneta täysimääräisenä myös isommalle puulle. Seurauksiin kannattaa paneutua, eikä vain kuunnella Metsäteollisuuden puupulalla pelottelua. Lakiesitys tekee myös puun logistiikan mahdottomaksi, kun erilaisia rankoja joudutaan noutamaan viisi kertaa samasta puskasta. Ennen on riittänyt yksi nouto.
Lyhyellä matematiikalla kuvattuna Suomi-neito kasvattaa puuta 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tästä käytetään 60 – 65 miljoonaa kuutiota. Äänekosken tarve olisi tuohon vain 6 miljoonaa kuutiota lisää, 6 prosenttia. Taimikonhoitorästejä on kertynyt jo 700 000 hehtaarin edestä. Metsät voivat huonosti, kun niitä ei kannata hoitaa.
Haketta ostetaan kotimaiseen hakkeeseen verrattuna jopa 30 prosenttia kalliimmalla Venäjältä ja Baltiasta, jotta kotimainen raaka-aine saadaan pidettyä halpana. Kartellisyytösten alla painivat yhtiöt toimivat epäisänmaallisesti. Puupulalla pelottelu on lapsellista.
Jos bioenergiatuki ulotettaisiin isompiläpimittaiseen puuhun, turvattaisiin 2000 bioenergian työpaikkaa. Jokainen puuketju tuo verotuloja 160 000 euroa vuodessa. Toivottavasti bioenergiaan satsatut miljoonat eivät olleet turhia.
Alan toimijoita haastatelleena olen vakuuttunut, että suuri osa yrittäjistä joutuu lopettamaan. Työ loppuu ja koneet seisovat pihassa kuin lumiset kävyt. Kivihiili ja muu fossiilinen tuontienergia korvaavat suomalaisen energiatarpeen.
Vaikuttaa siltä, että poliitikot eivät ole paneutuneet asiaan lainkaan. Metsäteollisuuden häikäilemätön lobbaus on taas kuunneltu liian tarkkaan. Metsien miesten syvät rivit ovat raivoissaan. Kukaan ei ymmärrä, kenenkään päähän ei mahdu tällainen järjettömyys.
Kyse on paitsi metsäomaisuuden vaalimisesta, myös kansantaloutemme kivijalasta. Jos kotimainen bioenergia korvaisi 25 prosenttia fossiilista tuontienergiaa, olisi vaihtotaseemme tasapainossa.
Ymmärrystä heikentää sekin, että metsäyhtiöiden kartellisyytteeseen ei ole vielä tullut oikeiden päätöstä.
Nyt ollaan kuitenkin kiireellä rakentamassa sille laillista kartellia.
Koko farssi koskee 700 000 suomalaista metsänomistajaa, jotka eivät tule saamaan puuta kaupaksi sitäkään vähää, mitä tähän asti. Päätöksentekijöiltä loppuvat äänestäjät. Jos kotimainen puu saa takaisin vuoden 2012 päätetyn tukitason takaisin, päätöksentekijät saavat kiitoksen.
Puun hinta on teollisuudelle tabu. Kuitupuun hinta on ollut miesmuistin ajan sama. Reaaliarvo on pudonnut siis kymmeniä vuosia.
Kyse on metsän arvostuksesta, metsänomistajien laiminlyönnistä, kotimaisen bioenergiasektorin lopettamisesta. Kyse on ennen kaikkea häveliäisyyden puutteesta tavallisen kansalaisen edessä. Risupaketti olisi alle 10 prosenttia teollisuuden tuista. Lain palauttaminen vuoden 2012 tasolle olisi kansantaloudellisesti merkittävä. Se olisi investointi tulevaisuuteen.
Lakiluonnos tarkoittaa sitä, että metsäteollisuuden kartellista tulee laillinen ja suomalainen voimavara mädäntyy metsiin. Italiassa kartellille on toinenkin, osuvampi nimi.
Kirjoittaja Hannu Koivisto on vapaa toimittaja Kurikasta.
