Kesäkuussa käytyjen hallitusohjelmaneuvottelujen mukaan alkoholilain kokonaisuudistus siirtyy seuraavan hallituksen ja eduskunnan asialistalle. Ennen vaaleja onkin syytä olla hereillä, sillä jos perinteeksi muodostuneella tavalla mennään, nyt jo parin vuoden ajan virkamiesvetoisesti valmisteltu laki tuodaan uudelle ministerille pitkälti valmiiksi paketoituna.
Alkoholilain uudistuksen tarkoitukset ovat osin ongelmalliset, menetelmistä puhumattakaan. Kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa oman elinympäristönsä turvallisuuteen ja häiriöttömyyteen ei voi kuin ”peukuttaa”, sikäli kuin se tarkoittaa nimenomaan kansalaisten – eikä viranomaisten – mahdollisuuksia. Tehostettu valvonta ei saisi olla itsetarkoitus. Valviran ja aluehallintoviraston virkamiehillä on jo nyt varsin suuret valtuudet vaikeuttaa elinkeinovapautta, esimerkiksi päättämällä ravintolan aukioloajasta sen perusteella, mikä on ”laadukasta viihdeohjelmaa”.
Alkoholin aiheuttamien haittojen ehkäiseminen on sinänsä kannatettavaa, mutta kyseenalaista on, miltä osin näihin haittoihin voidaan vaikuttaa nimenomaan alkoholilailla. Ongelmakäytön ja syrjäytymisen välillä on vahva yhteys molempiin suuntiin. Tutkimusten mukaan työttömyys on riskitekijä alkoholin väärinkäytölle. Päivittäinen alkoholin kulutus, humalahakuinen juominen sekä alkoholiriippuvuuden todennäköisyys kasvavat ensimmäisen työttömyysvuoden aikana.
Lienee selvää, että yhteiskuntamme ensisijaisia ongelmia ovat juuri työttömyys ja syrjäytyminen, eivätkä niinkään viinilasilliset siellä täällä. Ongelma onkin juuri se, ettei näitä asioita pidetä lainsäädäntötasolla erillään, vaan kaikkea kansaa yritetään mahduttaa samaan muottiin. Lainsäädäntöä ohjaa noin 10 prosentin suurkuluttajien joukko, joka kuluttaa yli puolet alkoholista. Ongelmakäyttäjien ympärille räätälöity mutta kaikkia holhoava lainsäädäntö rajoittaa tavan kansalaisen elämänlaatua, eikä vastaavasti välttämättä nosta ketään syrjäytymisen kierteestä.
Osin on myös kyseenalaista, minkälainen vaikutus ongelmakäyttöön on alkoholilaissa ehdotetuilla toimenpiteillä, kuten ravintoloiden aukioloaikojen supistamisella tai promillerajan laskulla. Rattijuoppojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 85 prosenttia tapahtuu törkeän rattijuopumuksen alaisena eli 1,2 promillen ylittävässä kännissä – kuljettaja ei siis piittaa nykyisestäkään promillerajasta. Kaikista liikenneonnettomuuksista vain 2 prosentissa (vuosittain 20–30), aiheuttajakuljettajan veren alkoholipitoisuus on ehdotetun ja nykyisen promillerajan välissä (0,2–0,49 ‰). Jokainen onnettomuus on liikaa, mutta on myös realismia myöntää, että promillerajan laskulla voidaan parhaimmillaankin vaikuttaa vain häviävän pieneen osaan kaikista onnettomuuksista.
Alkoholiongelmia ei ehkä myöskään suitsita yökerhojen aukioloaikoja supistamalla – sen sijaan ravintoloiden ja niitä likellä olevia elinkeinojen edellytyksiä heikennetään varmasti. Nykyisin enää alle kymmenes alkoholista kulutetaan ravintoloissa, kun vastaava luku 10 vuotta sitten oli viidennes. Palveluelinkeinoja tämä maa kuitenkin kipeästi kaipaisi. Kiristys kääntyisi itseään vastaan myös sillä, että se siirtäisi alkoholin kulutusta yhä enemmän sinne, minne ennakkovalvonta ei ainakaan ylety: koteihin.
Alkoholin saatavuuden rajoittaminen on outoa nyt, kun nuoret ovat vähentäneet alkoholinkulutustaan jo 15 vuoden ajan. Kauttaaltaan suomalaisten alkoholinkulutus on EU:n keskitasoa. Vuosi vuodelta kasvaakin kysymys, kenen intressissä lopulta on tehdä alkoholista koko kansalle niin suuri ongelma? Myyntiaikoja supistamalla, juomia laimentamalla ja alkoholin hinnan lisänostoilla saatetaan pienentää kotimaan tilastoitua kulutusta, mutta todennäköisesti moni siirtyy matkustajatuontiin. Se on yhä useammalle houkutteleva valinta muutenkin, kun ostovoima heikkenee talouslaman myötä.
Nykyisin on kovin epätrendikästä olla yksilönvapauden asialla, mutta ilman sitä, silloinkin kun se menee omaa maailmankatsomusta vastaan, meillä ei ole paljon toivoa. Niin paljon kuin luotankin suomalaiseen virkamieheen, voi uuden nousun siemenet kylvää vain innovatiiviseen ja iloiseen maahan, eikä kukaan opi kantamaan omaa vastuuta tiivistyvän holhouksen alla.
Elina Lepomäki on kansanedustaja (kok.).
