X
SULJE MAINOS

YTK-kassa synkkänä: Ensi vuonna 11,5 prosenttia jäsenistä työttömänä

YTK-kassan eli ns. Loimaan kassan 360 000 jäsenestä oli elokuussa työttömänä joka kymmenes.

Heinäkuusta (10,7 %) tilanne muuttui elokuuhun tultaessa hieman parempaan suuntaan, mutta työttömyys on noudattanut samaa käyrää jo useana vuonna. Tänä vuonna se on kuitenkin huomattavasti viime vuosia korkeammalla.

Elokuussa YTK maksoi 52,3 miljoonaa euroa työttömyysetuuksia.

YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo, että YTK:n ensi vuoden talousarviota ryhdytään laatimaan kuluvaa vuotta synkempien lukujen pohjalta.

– Varaudumme siihen, että ensi vuonna työttömyysprosentti on jopa 11,5 prosenttia. Tälle vuodelle olemme ennustaneet 10,5 prosenttia ja se on toistaiseksi toteutumassa melko tarkasti, hän sanoo.

Jäsenistön työttömyys on merkittävin yksittäinen tekijä työttömyyskassan jäsenmaksun suuruudelle.

– Vaikka ensi vuosikaan ei näytä vielä hyvältä, pyritään jäsenmaksu pitämään saman suuruisena kuin kuluvana vuonna. Toivottavasti vuosi 2017 toisi jo valoisampia lukuja, Hänninen toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt