Verkkouutiset

Yöttömän yön saari haluaa irtautua kellosta ensimmäisenä maailmassa

Norjalaisen Sommarøyn saaren asukkaat eivät halua elää kellon vaan päivänvalon mukaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Norjassa sijaitseva saari haluaa julistaa itsensä maailman ensimmäiseksi aikavapaaksi vyöhykkeeksi. Sommarøyn saarella ei haluta elää kellon vaan poikkeuksellisen vuorokaudenaikojen vaihtelun mukaan.

Tromssasta länteen sijaitsevalla 300 asukkaan saarella vallitsee yötön yö aina toukokuun 18. päivästä heinäkuun 26. päivään eli yhteensä 69 päivää. Paikalliset ottavat tästä ajasta kaiken irti, sillä vastaavasti aurinko ei nouse lainkaan marraskuusta tammikuulle ajoittuvana kaamosaikana.

Saarelaiset haluavat vapautua aukioloajoista ja saada työ- ja koulunkäyntiaikoihin joustavuutta. Saaren pääelinkeinot ovat kalastus ja turismi.

− Kun päivänvaloa on jatkuvasti, toimimme sen mukaisesti. Keskiyölläkin ihmiset maalaavat talojaan, ajavat nurmikoitaan ja lapset leikkivät, sanoo saarella asuva Kjell Ove Hveding CNN:lle.

13. kesäkuuta saarelaiset kokoontuivat allekirjoittamaan vetoomusta, jossa he toivovat saaresta maailman ensimmäistä aikavapaata vyöhykettä. Kjell Ove Hveding oli ojentamassa vetoomusta norjalaiselle parlamentaarikolle ja keskustelemassa sen laillisista haasteista.

− Monille meistä tämän läpimeno tarkoittaisi yksinkertaisesti sellaisen virallistamista, jonka mukaan olemme eläneet jo yli sukupolvien, Hveding sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)