Ylioppilaskirjoitukset Helsingissä. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Oliko yo-kokeissa antisemitististä materiaalia?

Syksyn ylioppilaskirjoituksissa käytetyt terroristiyhteyksistä epäillyn järjestön materiaalit ihmetyttävät kansanedustajia.

Syksyn 2019 historian ylioppilaskokeessa epäillään olleen terroristiyhteyksistä epäillyn järjestön materiaalia. Joukko kansanedustajista on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Kysymyksen on allekirjoittanut 10 kansanedustajaa kolmesta eri eduskuntaryhmästä.

Ensimmäisenä aloitteen allekirjoittaneen kansanedustaja Peter Östmanin (kd.) mukaan ”tapaus on vakava, koska kyseessä on historiaa vääristelevä tausta-aineisto, jonka abiturientit ottavat annettuna faktana”.

– Kokeen kysymyksessä 9.1 oppilaita pyydetään mm. erittelemään taulukossa ja karttasarjassa näkyviä muutoksia Palestiinan alueella ja selittämään, mistä muutokset ovat johtuneet. Esitetty kartta on kiistellyn Palestine Solidarity Campaign (PSC) -järjestön julkaisema ja on Suomeen kopioitu ruotsalaisen SO-rummet -verkkosivuston artikkelista. Alkuperäistä lähdettä ei suomalaisessa yo-kokeessa mainita, Peter Östman kertoo tiedotteessaan.

– Britanniassa perustettu ja sittemmin muihinkin maihin laajentunut Israelin valtion, sen yritysten ja asiantuntijoiden boikotointia ajava järjestö oli vuoteen 2017 asti listattu terroristijärjestöjen joukkoon ns. World Check -listalla. Järjestön logo, jossa on kuvattuna koko Israelin alue, kuvaa järjestön tavoitetta saattaa koko juutalaisvaltion alue palestiinalaisten käsiin.

Peter Östmanin mukaan ”on huolestuttavaa, jos kyseenalaisiin lähteisiin perustuva historian esittäminen julkisessa koulutusinstituutiossa antaa pontta antisemitististen asenteiden kasvulle nuorissamme”.

– Asia on erityisen vakava, jos kysymyksellä on tietoisesti pyritty piilovaikuttamaan nuorten asenteisiin suhteessa Israeliin, Östman toteaa.

Ylioppilaskokeen aineistoa voi tarkastella täältä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt