Verkkouutiset

Bar Ihku Helsingissä 27. huhtikuuta 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ampuminen on videolla – Poliisi Ylelle: PS:n kansanedustajaa ei esitetä vangittavaksi

Pidätetty mies tullaan tutkinnanjohtajan mukaan vapauttamaan lauantain aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin poliisin rikoskomisario Jukka Larkion kertoo Ylen haastattelussa, että Helsingissä Bar Ihkun edessä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa pidätettyä miestä ei esitetä vangittavaksi.

Mediatietojen mukaan perjantaina yöllä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa pidätettiin perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Poliisi ei ole vahvistanut pidätetyn henkilöllisyyttä.

Larkion mukaan pidätetty mies tullaan vapauttamaan lauantain aikana.

– Kun hänen kohdallaan saadaan vielä tällä hetkellä menossa olevat esitutkintatoimenpiteet päätettyä. Jollei mitään ihmeellistä ja uutta ilmene, niin tämän päivän aikana hänet on tarkoitus vapauttaa, Larkio sanoo Ylelle.

Helsingissä sijaitsevan Bar Ihkun ulkopuolella aamuyöllä neljän aikaan tapahtunut ampumavälikohtaus tallentui poliisin mukaan valvontakameralle.

Larkion mukaan kukaan ei loukkaantunut ampumisessa. Sen takia tapausta tutkitaan hänen mukaansa törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)