Verkkouutiset

Rokotuspiste Tukholmassa. / Fredrik SANDBERG / AFP / LEHTIKUVA

Yllätyshavainto: Lähes kaikki saavat oireita koronasta

Ruotsissa tehty satunnaiskoe on ristiriidassa aiempien arvioiden kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsissa tehdyn selvityksen perusteella lähes kaikki koronavirukseen sairastuvat saavat myös infektiosta oireita.

Havaintoa voi pitää yllättävänä, sillä aiemmissa tutkimuksissa oireettomien osuudeksi on arvioitu yleensä 30–60 prosenttia. Valtionepidemiologi Anders Tegnell arvioi vuosi sitten, että osuus voisi olla jopa 90 prosenttia.

Varsinkin nuorten saamien tartuntojen on todettu jäävän usein lieväoireisiksi ja mahdollisesti täysin oireettomiksi.

Ruotsin kansanterveysvirasto Folkhälsomyndigheten selvitti asiaa 4 758 henkilölle tehdyillä satunnaisilla virustesteillä. Huhtikuun 12. ja 16. päivän välillä otettujen testien mukaan 0,7 prosentilla oli koronatartunta, tai he olivat toipuneet siitä vähän aikaa sitten.

Kaikki 42 koronaan sairastunutta kertoi tunteneensa oireita testin ottamisen aikoihin. Expressen-lehden mukaan hoivakodeissa tehtyjen vastaavien selvitysten mukaan oireita olisi 96 prosentilla positiivisen testituloksen saaneista.

Britannian B.1.1.7-virusmuunnos on noussut testien perusteella vallitsevaksi myös Ruotsissa. Tartuntoja oli muita enemmän eli 1,4 prosenttia 16–29-vuotiaiden ikäryhmässä.

Ilmaantuvuus oli lähes yhtä suuri kuin huhtikuussa 2020, jolloin 0,9 prosenttia testeistä oli positiivisia. Toukokuussa 2020 osuus putosi 0,3 prosenttiin ja elo–syyskuussa nollaan. Sairastuneiden osuus oli jälleen 0,7 prosenttia viime joulukuussa.

– Satunnaisten testien tulokset seuraavat näin ollen tarkasti epidemiatilanteen etenemistä koko Ruotsissa, epidemiologi Karin Tegmark Wisell toteaa tiedotteessa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)