Kaliningrad sijaitsee Liettuan ja Puolan välissä. Google maps

Rohkea avaus: Kaliningradista pitäisi tehdä EU:n pääkaupunki

Alueen kuulumiselle Venäjään ei virolaisen oikeustieteilijän mielestä ole laillisia perusteita.

Kaliningrad nousee useimmiten otsikoihin, kun aiheena ovat kasvavat sotilaalliset jännitteet Itämerellä. Liettuan ja Puolan välissä sijaitseva Kaliningradin alue laivastotukikohtineen on Venäjälle sotilaallisesti tärkeä, ja sinne sijoitetut ohjukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua läntisten tarkkailijoiden keskuudessa.

Virolaisprofessori Jüri Saaren mukaan Venäjän ja lännen vastakkainasettelu keskittyy nyt juuri Itämerelle. Hän viittaa muun muassa venäläishävittäjien uhittelevaan käyttäytymiseen, toistuviin ilmatilaloukkauksiin sekä Venäjän jyrkentyneeseen retoriikkaan läntisiä naapureitaan kohtaan.

– Lännen ja Venäjän suhteet ovat todellakin monessa suhteessa palanneet tilaan, joka vallitsi ennen vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjaa, Tarton yliopiston kriminologian professori arvioi virolaisen Diplomaatia-lehden julkaisemassa artikkelissa.

– Miehittämällä Georgialle ja Ukrainalle kuuluvia alueita Venäjä on yksiselitteisesti osoittanut uskovansa, että toisen maailmansodan jälkeiset alueelliset periaatteet eivät sitä enää velvoita, hän sanoo.

”Historiallinen Königsberg ei kuulu Venäjälle”

Venäjän aggressiivisia toimia olisi professori Saaren mielestä perusteltua tasapainottaa avaamalla keskustelu Venäjän nykyisin hallitseman Kaliningradin eli entisen Königsbergin omistuksesta.

– Toisen maailmansodan jälkeen kysymystä tämän alueen territoriaalisesta omistuksesta ei täsmällisesti säännelty, hän sanoo.

Vaikka Saksalla ei ole entistä Itä-Preussia koskevia aluevaatimuksia, Kaliningradin alueen kuuluminen Venäjälle onkin Saaren mukaan oikeudellisesti kaikkea muuta kuin yksiselitteinen asia.

– Saksa on muodollisesti luopunut Kaliningradista, mutta sitä ei ole milloinkaan luovutettu tai hyväksytty osaksi Neuvostoliittoa tai Venäjää.

Syyskuussa 1990 solmittu Saksojen yhdistymissopimus ei Saaren tulkinnan mukaan tarjoa ratkaisun avaimia, sillä siinä ei erikseen käsitellä toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle tai Puolalle siirrettyjen alueiden asemaa. Vuoden 1945 Potsdamin sopimuksessa edellytettiin hänen mukaansa Königsbergin ja siihen liittyvän alueen siirtämistä Neuvostoliiton hallintaan, mutta sen liittämisestä Neuvostoliiton osaksi sopimustekstissä ei ole mainintaa.

– Tämä tarkoittaa, että aluetta käsiteltiin liittoutuneen valtion hallinnoimana miehitysvyöhykkeenä, eikä [Saksojen] yhdistymissopimus sitä kantaa millään tavoin muuta, Saar toteaa.

Johtopäätös on hänen mukaansa se, että Königsbergiä ei ole luovutettu minkään oikeudellisesti sitovan kansainvälisen sopimuksen nojalla osaksi Venäjän aluetta. Ajatuksen siitä, että venäläissotilaiden valloitukset oikeuttaisivat alueliitoksiin, hän kuittaa pelkkänä imperialistisena nostalgiana, joka ei sovellu nykyaikaisten kansainvälisten suhteiden pohjaksi.

– Venäjällä ei ole laillista oikeutusta pysytellä alueella, professori kiteyttää.

Sotilaallisesti hyödytön – sosiaalisesti elinkelvoton

Nykyisellään Kaliningrad muodostaa professori Saaren mielestä sotilaallisesti vaarallisen ruutitynnyrin, jollaiselle ei pitäisi olla sijaa keskellä 2000-luvun Eurooppaa.

– Taktisista syistä – välineenä jännitteiden ylläpitämiseen – Kaliningrad vaikuttaa Venäjän nykyjohdon silmissä erinomaiselta, mutta sen hyödyllisyys on petollista. Jos lännen ja Venäjän välillä syntyisi vakava sotilaallinen konflikti, länsi haluaisi neutralisoida koko alueen nopeasti. Siksi Kaliningradilla ei tosiasiassa olekaan Venäjän puolustuksen syvyyden kannalta strategisesti merkittävää roolia, Saar arvioi.

Vaikka Venäjä on keskittänyt Kaliningradiin suhteellisen paljon joukkoja, niiden vahvuus on enää vain kymmenesosan luokkaa neuvostoaikaisista lukemista, hän muistuttaa. Samaan aikaan, kun alueen tosiasiallinen sotilaallinen rooli on kutistunut, sosiaaliset ongelmat ovat jatkuvasti kasvaneet.

– Laaja työttömyys yhdessä AIDS- ja tuberkuloosidiagnoosien suuren lukumäärän kanssa ovat vastaansanomaton merkki alueen sosiaalisesta ja taloudellisesta rapautumisesta.

Alueen asukkaat ovat professorin mukaan yhä turhautuneempia pitkään jatkuneeseen taloudelliseen pysähtyneisyyteen, johon Moskova tuntuu suhtautuvan välinpitämättömästi. Keskeisen maantieteellisen sijaintinsa vuoksi alue voisi toisissa olosuhteissa olla taloudellisesti kukoistava, moni ajattelee.

Euroopan uusi pääkaupunki?

Läntisessä keskustelussa on toisinaan spekuloitu ajatuksella Kaliningradin vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta tilanteessa, jossa Venäjä syystä tai toisesta luopuisi sen hallinnasta. Aihe on koettu vaikeaksi osittain siksi, että alueen on pelätty päätyvän Saksan, Puolan ja Liettuan keskinäisiä suhteita hiertäväksi kiistakapulaksi.

– Sen vuoksi sitä ei pidäkään liittää osaksi mitään olemassa olevaa valtiota. Ratkaisu on kuitenkin päivänselvä: Königsbergistä on tultava ensimmäinen Euroopan unionin suorassa hallinnassa oleva alue samaan tapaan kuin Yhdysvaltain pääkaupunki, joka muodostaa erillisen hallinnollisen yksikön, District of Columbian, Saar esittää.

– Entisestä Königsbergistä tulisi näin EU:n todellinen pääkaupunki. Toimielimet, jotka ovat nyt levittäytyneet Strasbourgin ja Brysselin välille, voitaisiin vähitellen siirtää ”Kuninkaan kukkulalle”. Königsberg olisi EU:n yksinomaisen toimivallan piirissä, ja kaikista sen asukkaista tulisi EU:n kansalaisia olematta minkään yksittäisen jäsenvaltion kansalaisia.

Lännelle järjestely tarjoaisi Saaren mukaan mahdollisuuden alueen kehittämiseen rauhanomaisen keitaan hengessä. Venäjä puolestaan voisi puolestaan kasvojaan menettämättä päästä irti alueesta, jonka ylläpitämiseen sen resurssit eivät kuitenkaan enää riittäisi.

– Kaliningradin nykyinen siviiliväestö ottaisi ajatuksen todennäköisesti vastaan avosylin ja olisi valmis ilmaisemaan kansainvälisesti valvotussa kansanäänestyksessä tahtonsa, professori arvioi.

Hän sanoo tiedostavansa, että Kaliningradin eli Königsbergin tulevaisuutta koskevan keskustelun avaaminen Venäjän kanssa olisi vallitsevassa jännittyneessä ilmapiirissä hyvin vaikeaa. Samalla hän kuitenkin kehottaa EU:ta luopumaan nykyisestä passiivisesta asenteestaan suhteessa Venäjään.

– Hetki, jolloin lännen ja Venäjän välisen rauhanomaisen rinnakkainelon ja läheisempien yhteistyösuhteiden uusi sykli jälleen alkaa, saattaa olla lähempänä kuin uskallamme edes kuvitella.

Kommentit