Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä moittii viestipalvelu X:ssä eduskunnan täysistuntoja.
Hän on jakanut Turun Sanomissa julkaistun mielipidekirjoituksen, jossa nimimerkki ”pettynyt äänestäjä” ruotii eduskunnan keskusteluja. Kirjoittaja toivoo, että kansanedustajat lopettaisivat ”pelleilyn”.
– Näyttää siltä, että kausi kaudelta enemmän kansanedustajien tärkein työ on löytää toisista virheitä ja muuta moitittavaa. Tämä vie paljon aikaa asioilta, joita varten olemme valinneet edustajamme. Samoin voisi lopettaa nämä välikysymykset, sillä sekin on vain teatteria, kun kaikki tietävät lopputuloksen, äänestäjä kirjoittaa TS:ssä.
Yrittäjänä ja media-alan ammattijohtajana aiemmin työskennellyt Pauli Aalto-Setälä kertoo X:ssä miettineensä samaa paikan päällä eli eduskunnassa.
– Täysistunto on kaikkien karmeimpien työpajojen äiti. Toisaalta asiallinen puheenvuoro ja rakentava kritiikki on mainio erottautumistekijä, kansanedustaja sanoo.
Viestiketjussa hänelle vastataan, että asiallisilla puheilla ei välttämättä saa huomiota mediassa.
– Se on totta. Otsikoihin näyttäisi pääsevän pöyristymisellä tai kärjistyksillä helpommin. Mutta eteneekö asia?, kokoomusedustaja vastaa.
Samaa miettinyt paikan päällä.
Täysistunto on kaikkien karmeimpien työpajojen äiti.
Toisaalta asiallinen puheenvuoro ja rakentava kritiikki on mainio erottautumistekijä! https://t.co/Ro69Iaec6w
— Pauli Aalto-Setälä (@PauliAS) May 10, 2024