Verkkouutiset

Yle: Talouskasvu ei juuri näy toimeentulotuen saajien määrässä

Opiskelijat ovat oikeutettuja tukeen aiempaa harvemmin, mikä on vähentänyt toimeentulotukea saavien määrää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä on laskenut suhteessa viime vuoteen, mutta muutos selittyy Ylen mukaan lähinnä sillä, että opiskelijat ovat oikeutettuja tukeen aiempaa harvemmin.

Kelan tilastojen mukaan huhti-heinäkuussa tukea saavien kotitalouksien määrä on laskenut. Heinäkuussa määrä laski vuodentakaisesta kolme prosenttia 154 862 tuensaajaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tutkija Tuija Korpela kehottaa kuitenkin olemaan innostumatta luvuista liikaa.

– Opiskelijoiden tuissa oli vuosi sitten elokuussa muutoksia. Se näkyy selkeästi toimeentulotukitilastoissa. Eli opiskelijoiden määrä toimeentulotukea saavissa kotitalouksissa on vähentynyt ja se selittää koko vähentymisen, Korpela selostaa Ylelle.

Opiskelijat siirrettiin viime vuonna yleisen asumistuen piiriin. Samalla opintolainan kuukausittaista valtiotakausta korotettiin. Koska laina lasketaan toimeentulotuen kohdalla tuloksi, päätyvät opiskelijat vain hyvin harvoin tilanteeseen, jossa heillä olisi oikeus toimeentulotukeen.

Korpelan mukaan ei ole yllättävää, ettei toimeentulotuen saajien määrä juuri laske.

– Talouden kohentuminen ei sinänsä näy kovin paljoa toimeentulotuen saajien määrässä. Siellä on paljon pitkäaikaistyöttömiä ja muita ryhmiä. Heihin talouden hyvä vire ei samalla lailla osu.

Toisaalta paljon puhuttu aktiivimalli ei näytä merkittävästi nostaneen toimeentulotuen saajien määrää.

– Pidemmän päälle aktiivimallin leikkuri voi tuoda tuen piiriin lisää väkeä. Mutta jo toimeentulotukea saavien osalta leikkurin vaikutus korvataan. Tämä näkyy vain toimeentulotukimenoissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)