Verkkouutiset

Yle: Korona-altistuneet töissä vanhusten sairaalassa

Käytäntöä kutsutaan sovelletuksi karanteeniksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirukselle altistunutta hoitohenkilökuntaa on ollut töissä pääosin vanhuksia hoitavassa Tampereen Rauhaniemen sairaalassa, Yle kertoo.

Tehy on kannellut jo aiemmin eduskunnan oikeusasiamiehelle virukselle altistuneiden hoitajien ja lääkärien määräämisestä töihin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Samaa käytäntöä on siis noudatettu myös Rauhanniemessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kyse on ”sovelletusta karanteenista”. Siinä työnantaja määrää altistuneet normaalisti töihin, mutta muuten karanteeniin. Altistuneet eivät siis voi esimerkiksi käydä kaupassa tai käyttää julkista liikennettä.

Tampereen kaupungin epidemiologi, tartuntatautilääkäri Sirpa Räsäsen mukaan sovellettua karanteenia on käytetty tilanteessa, jossa yksikössä on ollut niin paljon altistumisia, että potilasturvallisuuden on katsottu vaarantuneen.

Käytäntöä on perusteltu THL:n tästä löytyvällä ohjeella.

Siinä todetaan, että jos 10 vuorokauden karanteeni ei ole toteutettavissa esimerkiksi ilman, että sosiaali- terveydenhuollon yksikön toiminta vaarantuu, työntekijä voi jatkaa työssä tai palata työhön aiemmin. Tämän todetaan olevan mahdollista vain, jos työntekijä käyttää työssään jatkuvasti kirurgista suu-nenäsuojusta eikä hoida vaikeasti immuunipuutteisia potilaita.

Rauhanniemen osastolla oli todettu viime viikon perjantaihin mennessä yhteensä 13 koronatapausta. Tartuntoja on niin potilailla kuin henkilökunnallakin. Tuore tartuntojen määrä selviää myöhemmin tänään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)