Verkkouutiset

Anthony Blinken (oik.) ja Dmytro Kuleba. LEHTIKUVA / AFP Leah Millis

Vuoden 2014 pelätään toistuvan: Ukrainan rajalla liki 100000 Venäjän sotilasta

Yhdysvaltain hallinnossa ollaan äärimmäisen huolestuneita Venäjän aikeista Ukrainassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain ylimmässä johdossa ollaan lausuntojen ja julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella erittäin huolestuneita Moskovan aikeista Ukrainan suhteen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken totesi tällä viikolla suoraan, että Venäjä saattaa pyrkiä toistamaan kevään 2014 hyökkäyksensä Ukrainaan. Krimin niemimaan valloitus ja venäläisjoukkojen tunkeutuminen maan itäosiin laukaisi tuolloin Ukrainan sodan.

– Huolemme on, että Venäjä saattaa tehdä vakava virheen yrittäessään toistaa sen, mihin se ryhtyi vuonna 2014, kun se keräsi joukkoja rajalle, tunkeutui Ukrainan suvereenille alueelle ja väitti samalla, että sitä provosoitiin, Blinken totesi CNN:n mukaan tavattuaan Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleban Washingtonissa.

Hän viittasi Krimin valloitukseen.

– Aiemmin nähty pelikirja on väittää jonkinlaista provokaatiota perusteeksi sille, mitä se alun perin aikoihin tehdä. Seuraamme tilannetta tarkasti kaiken tämän takia, Blinken jatkoi.

Anthony Blinken vakuutti lisäksi, että Yhdysvaltain tuki Ukrainalle on ”raudanlujaa”.

USA:n ulkoministerin kovaa arviota edelsi keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja William Burnsin harvinainen vierailu Moskovaan. Mediatietojen mukaan Burns varoitti tuolloin Kremliä suoraan joukkojen keräämisestä Ukrainan rajalle.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky kiitti Yhdysvaltoja keskiviikkona tuesta ja tiedustelutiedoista.

– Länsimaiset kumppanimme ovat toimittaneet tietoja Venäjän joukkojen aktiivisista liikkeistä ja keskittymisestä Ukrainan rajalle, Zelensky kirjoitti Facebookissa.

Presidentti arvosteli myös Kremliä. Hänen mukaansa Moskovalla on valtavasti joukkoja Ukrainan rajalla.

– Toivon, että koko maailma näkee nyt selvästi, kuka todella tahtoo rauhaa ja kuka keskittää lähes 100[nbsp]000 sotilasta rajallemme, Zelensky jatkoi.

LUE MYÖS:

Venäjä kerää joukkoja Ukrainan lähellä – ”tämä ei ole rutiinia”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)