Vantaan perussuomalaisten paikallisyhdistys erotti valtuutettuna toimivan Tanja Vahvelaisen sunnuntaina, kertoo Vantaan Sanomat. Erottamisen jälkeen Vahvelainen päätti erota perussuomalaisista.
Paikallisyhdistys ei halua kommentoida erottamista ja sen perusteita.
– Emme kommentoi keskeneräistä asiaa, Vantaan Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Salin toteaa Vantaan Sanomille.
Vahvelaisen mukaan yhtenä syynä erottamiseen oli se, ettei hän ole maksanut luottamustoimista saamistaan palkkioista osaa yhdistykselle.
– Minua ei otettu eduskuntavaalien aikana mukaan yhteisiin vaalimainoksiin. En saanut vaalikampanjaani mitään tukea yhdistykseltä. En halua maksaa muiden mainoksia. Eikä tuo missään tapauksessa ole pätevä syy erottamiselle, Vahvelainen sanoo.
Vahvelainen kuvailee sunnuntain kokouksen olleen hyvin ”yksipuolinen”.
– Minulle ei annettu edes puheenvuoroa eikä erottamiselleni esitetty mitään laillisia perusteita.
Erottamisen jälkeen Vahvelainen kertoo saaneensa yhteydenottoja myös muualta Suomesta.
– Vastaavaa suhmurointia on paikallisyhdistyksissä eri puolilla Suomea.
Ensimmäistä kauttaan valtuustossa vaikuttava Vahvelainen kertoo, että häntä on jo kosiskeltu kolmeen muuhun puolueeseen.