Asiantuntijat kehottavat positiivisen koronatestituloksen saaneita välttämään liikuntaa, vaikka infektio olisi lievä tai kokonaan oireeton.
Rehkiminen voi pidentää taudista palautumista tai pahentaa toimintakykyä heikentäviä jälkioireita.
Yhdysvalloissa urheilulääketieteen asiantuntijat suosittelevat matalan riskitason potilaita lepäämään ainakin kymmenen vuorokautta Covid-19-diagnoosin jälkeen. Täysin oireettomien tulisi levätä seitsemän päivää.
Urheilulääkäri David Soma painottaa Wall Street Journal -lehdelle, ettei lepo tarkoita Netflixin tuijottamista koko päivän ajan sohvalla. Täydellisen liikkumattomuuden sijasta lievästi sairaat voivat tehdä kevyitä kotiaskareita ja liikkua asunnossaan. Rintakipu ja voimakas väsymys ovat varoitusmerkkejä, joiden jälkeen olisi palattava lepoasentoon.
Ovatko oireet kaulan ala- vai yläpuolella?
Toipumisen jälkeen liikunnan määrää olisi lisättävä asteittain, sillä liian rankka harjoittelu voi pidentää palautumisaikaa. David Soma kehottaa välttämään liikuntaa, jos oireet ovat kaulan alapuolella eli jos henkilö kärsii esimerkiksi vatsaoireista tai keuhkoputkentulehduksesta.
Kävelyn kaltaista matalan intensiteetin urheilua voi harrastaa, jos oireina on vain vuotava nenä tai lievä päänsärky. Kuntoilu on aina mitoitettava oman iän, yleiskunnon ja infektion vakavuusasteen mukaan.
Harvardin yliopiston apulaisprofessori Julie Silver suosittelee suunnittelemaan liikunnan asteittaisen lisäämisen lääkärin kanssa, jos taustalla on korkean verenpaineen tai diabeteksen kaltaisia muita perussairauksia.
Taudista toipuneiden on lisäksi syytä tarkkailla mahdollisia pitkän koronan oireita, kuten kohonnutta leposykettä, äärimmäistä väsymyksen tunnetta ja pitkäkestoista yskää. Jälkioireet voivat kestää kuukausia akuutin infektion jälkeen ja lisätä fyysisen rasituksen aiheuttamaa riskiä.
– Jos et tunne palautuvasi ja olet uupunut jokaisen kävelyn jälkeen, niin on syytä mennä lääkäriin, Silver sanoo.