Verkkouutiset

”Virkamiesmäisestä näpertelystä on päästävä eroon”

Keskuskauppakamarin johtaja muistuttaa, että Suomen viennin menestys rakennetaan kotimaassa
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori pitää tänään julkaistua viennin ja kansainvälisen kasvun (VKK) ohjelmaa oikeansuuntaisena, jotta yritykset voivat vauhdittaa niiden vientiä ja kasvua.

Ohjelmalla pyritään palauttamaan Suomen vienti kasvu-uralle vuoden 2021 aikana. Ohjelmassa muun muassa perustetaan yrityksille suunnattu EU- ja kansainvälisen rahoituksen keskitetty neuvontapalvelu ja kasvatetaan Business Finlandin ulkomaanverkostoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Vuoren mukaan ohjelman onnistuminen edellyttää, että maakuntien pk-yritykset onnistuvat kirittämään kasvua, kansainvälistymistä ja menestymään vientikaupoissa.

– Suomen viennin menestys rakennetaan kotimaassa. Pärjääminen maailmalla seuraa luonnostaan, jos kotitehtävät on tehty kotimaan yrityksissä ja julkisella sektorilla. Koronakriisin keskellä on uskallettava tehdä toimia, jotta suomalaisyrityksillä on tasavertaiset kilpailuedellytykset suhteessa verrokkimaihin kuten Ruotsi ja Saksa, Vuori sanoo tiedotteessa.

Kauppakamarin tuoreessa Vientiyrityskyselyssä nousee esille yritysten kasvava huoli työelämän joustoista ja osaamisen varmistamisesta, toimivista liikenne- ja infraratkaisuista sekä sääntelyn, verotuksen ja lupamenettelyiden ennakoitavuudesta. Ne vaikuttavat yritysten kustannuksiin ja haluun investoida sekä luoda jatkossakin työpaikkoja Suomeen ja pärjätä kansainvälisesti.

– Nyt on tärkeää, että VKK-ohjelmalla haetaan keinoja kannustaa ja rohkaista pk-yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Halu kasvaa ja kansainvälistyä lähtee aina yrityksestä. Oikeanlaisilla julkisilla ja yksityisillä kansainvälistymispalveluilla ja kasvukannusteilla voimme kirittää pk-yrityksiä, Vuori sanoo.

Vuoren mukaan Keskuskauppakamari ja Kauppakamarit eri puolilla maata ovat valmiita nykyistä syvällisempään ja tuloksellisempaan yhteistyöhön julkisten Team Finland-toimijoiden kuten Business Finlandin, Finnveran ja ELY-keskusten kanssa yritysten kasvun ja kansainvälistymisen kiihdyttämiseksi.

– Virkamiesmäisestä näpertelystä ja omien intressien puolustamisesta on päästävä eroon ja siirryttävä yrityksille aidosti hyötyä tuottaviin toimiin, Vuori sanoo.

Vuoren mukaan suomalaisten toimijoiden yhteistyötä ja työnjakoa pitää vientimarkkinoilla kehittää.

– Siksi olemme käynnistäneet jo muutama vuosi sitten Finncham-yhteistyön ja tällä viikolla julkistaneet niitä auttavasta kansainvälisestä harjoittelijaohjelmasta. Maailmalla Suomen on toimittava vieläkin yksituumaisimmin, Vuori sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)