Tänä vuonna yli 900 virkailijaa on saanut potkut korruption vuoksi Venäjällä. / Yuri KADOBNOV / AFP - LEHTIKUVA

Virkamiehelle potkut Venäjällä: Vaimo osti omaan käyttöön 66 autoa

Syyttäjän mukaan perheen lailliset tulot eivät olisi riittäneet kyseiseen shoppailuvimmaan.

Venäjän Rostransnadzor-liikennevalvontaviraston virkamies on erotettu taloudellisten väärinkäytöksien vuoksi. Syyttäjän mukaan henkilön vaimo oli hankkinut omaan käyttöönsä 66 autoa, joiden hankkiminen olisi ollut mahdotonta perheen laillisilla tuloilla.

The Moscow Times -lehden mukaan kuluvan vuoden syyskuuhun mennessä yli 900 virkamiestä tai muuta julkisen sektorin työntekijää on saanut potkut korruptiotapausten seurauksena. Yli 47 000 henkilöä on joutunut kurinpitotoimien kohteeksi syyttäjäviranomaisten aloitteesta.

Korruptioon liittyviä rikoksia tuli ilmi yhdeksän kuukauden aikana noin 25 000 kappaletta.

Syyttäjä huomautti Kommersant-lehdelle, että korkea-arvoinen virkamies oli erotettu myös Krasnodarin kaupungissa samankaltaisen tapauksen johdosta. Liittovaltion valtateistä vastaavan viraston johtaja oli myöntänyt kymmenien miljoonien eurojen arvosta sopimuksia yritykselle, jonka toimitusjohtajalle hän oli henkilökohtaisesti velkaa.

Venäjän arvioidaan menettäneen korruption vuoksi noin 2,2 miljardia euroa vuosina 2014–2017. Kyselytutkimusten mukaan suhtautuminen korruptioon on muuttunyt yhä sallivammaksi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt