Useisiin Venäjän oppositiopuolueiden vaalitiloihin ja -toimistoihin on tehty ratsioita ympäri Venäjää.
Novaja Gazetan mukaan viranomaiset ovat iskeneet muun muassa toisinajattelija Mihail Hodorkovskin Avoin Venäjä säätiön toimistolle sekä Hodorkovskin rahoittaman MBKh-median tiloihin. Opposition Yhdistyneiden demokraattien tiloja oli keskiviikkona aamulla ratsattu usealla Venäjän alueella. Etsintöjä on tehty myös ehdokkaiden ja heidän läheistensä koteihin.
Avoimen Venäjän koordinaattori Tatjana Usmanova kertoo toimien liittyvän tuleviin Venäjän paikallisvaaleihin.
– Viranomaiset ovat takajaloillaan, koska 500 sitoutumatonta on ehdolla ympäri Venäjää Yhdistyneet demokraatit -projektimme tuella, hän selvittää.
Novaja Gazetan mukaan oppositioon kohdistuvia ratsioita oli tehty keskiviikon aamupäivään mennessä yhteensä viisitoista.
Vuonna 2018 luotu Yhdistyneet demokraatit on hanke, jolla pyritään yhdistämään hajanaista oppositiota ja tukemaan sitoutumattomien ehdokkaiden kampanjointia.
Kemikaali-isku
Oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin tukeman opposition koalition vaalitiloihin Siperian Novosibirskissä tehtiin tiistaina isku jonkinlaisella kemikaalilla.
Radio Free Europen mukaan tuntematon henkilö heitti toimiston lattialle lasipurkin ja tilaan levisi nopeasti voimakas terävä haju (video alla). Toimisto evakuoitiin ja paikalle jouduttiin kutsumaan ambulanssi, kun kaksi ihmistä tunsi olonsa sairaaksi. Poliisin kerrotaan tutkivan iskua.
Aleksei Navalnyi myrkytettiin venäläisellä Novitshok-perheen hermomyrkyllä Siperiassa viime kuun lopussa. Hänet kuljetettiin hoitoon Berliiniin. Navalnyin lähipiiri on syyttänyt myrkytyksestä Kremliä.
Navalnyin kumppanien mukaan etenkin oppositiovaikuttajan lanseeraama äänestyssovellus on hiertänyt Venäjän valtaapitäviä. Sovellus auttaa äänestäjää valitsemaan vaalipiirissään ehdokkaan, jolla on paras mahdollisuus päihittää Kremlin vaihtoehto. Tällä pyritään välttämään oppositioäänien hajonta.
Sunnuntaina 23 Venäjän alueella järjestettävistä paikallisvaaleista on muodostumassa tärkeä testi presidentti Vladimir Putinin hallinnon ja valtapuolue Yhtenäisen Venäjän suosiosta ennen ensi vuoden parlamenttivaaleja. Yhtenäisen Venäjän kannatus oli viime kuussa vain 30,5 prosenttia. Valtiollisen mielipidemittauksen tulos oli matalampi kuin koskaan.
Financial Timesin vaalianalyysin mukaan opposition ehdokkailla on todellinen mahdollisuus saada enemmistö esimerkiksi Novosibirskin ja Magadanin alueparlamentteihin. Kuvernöörinpaikoista käydään puolestaan todellista kilpaa ainakin Irkutskissa, Komissa ja Arkangelissa.
An office of a political coalition party in Novosibirsk, supported by Alexei Navalny, was attacked.
A man threw a glass jar with an unknown substance. The office was filled with an acidic smell, with an ambulance having to be called and several people feeling ill. https://t.co/p4JTk8eZHi
— Mikhail Khodorkovsky (English) (@mbk_center) September 8, 2020
Russia continues a sweeping clampdown ahead of regional elections on September 13, with raids of opposition offices in several regions this morning. The opposition is fielding over 500 candidates, though many have been barred from running. https://t.co/8P319ygZkr pic.twitter.com/L6F0KCMgVQ
— Matthew Luxmoore (@mjluxmoore) September 9, 2020