Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne kertoo Ylelle, että puolueen sisällä on kasvava joukko hänen kaltaisiaan, jotka ”avoimesti myöntävät, että ilman ydinvoimaa tästä ei selvitä”.
Harjanteen mukaan uusiutuviin energiamuotoihin liittyy yhä ongelmia.
– Auringolla, tuulella ja maalämmöllä on edessään skaala- ja varastointiongelmia, joihin ei ole vielä ratkaisuja, hän toteaa.
Ydinvoimaa tarvitaan Atte Harjanteen mukaan tasoittamaan muun muassa tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotantovaihteluita. Ydinvoimala tuottaa sähköä tasaisesti säistä riippumatta.
Ydinvoima on elinkaaripäästöiltään eräs kaikkein vähäpäästöisimmistä energiamuodoista ja sitä pidetään yhtenä keskeisistä ratkaisukeinoista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vihreät on kuitenkin perinteisesti vastustanut ydinvoimaa vahvasti ja ydinvoimavastaisuus on yhä monelle puolueen äänestäjälle tärkeää.
Harjanne on esittänyt kaukolämmön tuottamista ydinvoimalla Helsinkiin. Hänen mukaansa uusia pienreaktoreita voitaisiin sijoittaa Loviisaan ja esimerkiksi Inkoon voimalaitosalueelle.
Puolue ei tue Harjanteen ja muiden ydinvoiman taakse siirtyneiden näkemyksiä.
– En kannata uusia ydinvoimalupia, mutta en myöskään ole ennenaikaisesti ajamassa alas jo toimivia ydinvoimaloita, vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto linjaa.