Verkkouutiset

Vetoomus pääministerille: Eivätkö nämä työpaikat ole tärkeitä?

Jos tilanteeseen ei puututa, konkursseja on edessä, Timo Heinonen varoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on arvostellut UPM:n Kaipolan paperitehtaan arvostelua, mutta ovatko kaikki työpaikat pääministerille yhtä tärkeitä, kysyy kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) Uuden Suomen blogissaan.

Marin kysyi Ylen Ykkösaamussa lokakuussa, miksi paperitehdas suljetaan juuri tämän hetken vaikeassa taloustilanteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Samaa kysymystä pääministeri ei kuitenkaan esittänyt, kun hänen hallituksensa omistajaohjaamat ja myös valtion enemmistöomistamat Finnair ja VR ilmoittivat valtavista irtisanomisista ja lomautuksista. Saatikka, että pääministeri olisi siirtänyt näitä toimia vähintään yli vaikean korona-ajan, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Pääministeri on aiemmin luvannut, että ”yksikään yritys ei ajaudu koronan takia konkurssiin”, Heinonen muistuttaa.

– Monet yritykset odottavat nyt toimia Marinin hallitukselta. Esimerkiksi ravintola- ja matkailuala, kaupanala ja myös tapahtuma-ala ovat todellakin tukalan paikan edessä. Kaupanala työllistää noin 300 000 suomalaista, matkailu- ja ravintola-ala noin 90 000 työntekijää ja siihen läheisesti liittyvä tapahtuma-ala noin 20 000 kokoaikaista ja jopa 175 000 tilapäistä työntekijää. Hallituksen toimimattomuus ja toisaalta rajut rajoitustoimet kostautuvat pian ja pääministerin lupaus petetään.

Heinosen mukaan alkaa näyttää siltä, ”että hallitukselle toiset työpaikat ovat toisia tärkeämpiä ja arvokkaampia”. Kansanedustaja nostaa esille etenkin tapahtuma-alan sekä ravintola- ja matkailualan vaikeudet koronakriisin keskellä.

– Hallituksen tulee luoda turvalliset ja selkeät pelisäännöt alan toiminnan turvaamiseksi. Tapahtuma-ala on jo itse valmistelemassa tällaista tapahtumien exit-strategiaa ja myös koronaturvallinen matkustaminen Suomeen pitäisi saada lopulta käyntiin.

– Mikä tässä oikein kestää? Lentokoneet kyllä lentävät muualla Euroopassa, mutta Suomeen ei pääse eikä pysty tulemaan, Heinonen penää.

Jos tilanteeseen ei puututa, edessä on konkursseja ja työttömyyttä, eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa istuva Heinonen pelkää.

– Kysymys kuuluukin suoraan pääministerille, että onko nämä työpaikat hallitukselle vähemmän arvokkaita ja tärkeitä, kuin jotkut muut työpaikat, Heinonen kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)