HX-hankkeessa haetaan korvaajaa ilmavoimien poistuville Horneteille. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Veronika Honkasalo: Koko hävittäjähanke suunniteltava uusiksi

Vasemmistoliiton varapuheenjohtajan mukaan korona vaikuttaa kustannusarvioon.

– Viimeistään nyt Koronan takia kustannusarvio ja koko jättiluokan hanke on suunniteltava uusiksi, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Veronika Honkasalo tviittaa.

Hän on jakanut ekonomisti Juha Itkosen tviitin. Siinä Itkonen muistuttaa hävittäjähankkeen  noin 10 miljardin euron hinnasta.

– Tähän mennessä Vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka on kritisoinut systemaattisesti hävittäjähankintojen massiivista kokoluokkaa, joka noussee 10 mijardiin, Veronika Honkasalo sanoo.

Honkasalo vastaa Twitterissä Verkkouutisille, että kyseessä on hänen oma kantansa.

Ilmavoimien käytöstä poistuvien Hornet-hävittäjien korvaajaa etsitään HX-hankkeessa. Päätös korvaavasta koneesta on määrä tehdä tällä vaalikaudella. Toistaiseksi hävittäjärahoitusta on julkisen talouden kehyspäätöksissä korvamerkittynä 4,5 miljardia euroa vuoteen 2023. Hankkeen kattohinnaksi on määritelty 10 miljardia euroa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) totesi keskiviikkona Lännen Medialle, että koronavirus vaikuttaa valmisteluun, mutta ei itse hävittäjähankintaan. Epidemia ei poista ministerin mukaan hankinnan tarvetta.

– Nyt tarvitaan malttia. HX-hanke on vuosien mittainen projekti, ja uudet hävittäjät tulevat olemaan käytössä vuosikymmeniä, Kaikkonen sanoi.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juustin mukaan hävittäjän valinta pyritään yhä tekemään vuonna 2021, vaikka prosessi voikin viivästyä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt