Helsingin Sanomat (HS 23.4.2024) julkaisi kohu-uutisen ”Oikeusministeri Meri puuttui työryhmän työhön”. HS uutisoi, että ministeri ”on muuttanut yllättäen tuomioistuinten ja syyttäjien riippumattomuutta selvittävän työryhmän toimeksiantoa”. Lehti kertoi kattavasti, kuinka välttämätön työryhmän valmistelema ehdotus perustuslain muuttamiseksi on.
Tyrmistyksen aiheutti se, että työryhmän tehtävä muuttui analyysimuistion tekemiseksi hallituksen esityksen sijasta. Tehtävästä poistui myös työryhmän itse valmisteluun ottama tehtävä eduskunnan perustuslakivaliokunnan syrjäyttämisestä ylimpänä perusoikeuksien tulkinta-auktoriteettina. Työryhmän oli asettanut edellisen hallituksen oikeusministeri. HS:n tarkoitus oli antaa kuva, että ministeri puuttuessaan lainvalmisteluun toimii epäasianmukaisesti ja oikeusvaltion sääntöjen vastaisesti. Ja että hän tällä toimella vaarantaa riippumattoman oikeusvaltion.
HS:n artikkelista säpsähtäneinä reagoivat muun muassa Juristiliitto ja Tuomariliitto. Juristiliiton
puheenjohtaja Tuula Linna kirjoitti, että demokratia toimii niin, että virkamiehet laativat lakiesitykset ja järjestävät lausuntokierroksen ”ja vasta tässä vaiheessa astuu kuvaan mukaan poliittinen ohjaus”. Liitto vaati selvitystä siitä, missä menevät oikeusvaltiossa poliittisen vaikuttamisen rajat. Tuomariliitto piti ”Oikeuslaitoksen riippumattomuutta uhattuna”.
Uutisointi ja reagoinnit ovat huolestuttavia siksi, että ne ovat isku kohden demokraattisen
lainsäädäntöprosessin kasvoja.
Suomi on länsimainen parlamentaarinen demokratia ja oikeusvaltio. Meillä on selkeät säännöt perustuslaissa lainvalmistelulle.
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Perustuslaki vahvistaa vallan kolmijaon, jossa lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta ja hallitusvaltaa valtioneuvosto, jonka jäsenten on nautittava eduskunnan luottamusta. Lain säätäminen tulee vireille hallituksen esityksellä tai kansanedustajan lakialoitteella. Lainsäädännön kehityksen suunnasta päätetään puolueiden vaaliohjelmien perusteella eduskuntavaaleissa. Kansan tahdon, vaalituloksen, perusteella muodostetaan hallitus. Kun hallitus on nimitetty, tulee sen viivytyksettä antaa ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle. Kun eduskunta antaa luottamuksensa hallitukselle, antaa se samalla tukensa hallitusohjelmalle ja sen lainsäädäntöohjelmalle. Ministeriöiden tehtävä on panna hallitusohjelma täytäntöön. Perustuslain (PL 68§) mukaan ministeriön päällikkönä on ministeri. Perustuslain perustelujen mukaan ”keskeisten ministeriölle kuuluvien asioiden ratkaiseminen ministeriössä kuuluu ministerille eikä niitä voida siirtää virkemiehelle”. Tällainen on ilman muuta lainsäädäntövalmistelun käynnistäminen asioissa, jotka eivät ole hallitusohjelmassa.
Oikeusvaltioperiaatteen keskeiset elementit on koottu Venetsian komission oikeusvaltioperiaatteen tarkastuslistaan (2016). Sen mukaan valtiolla on oltava perustuslaissa selkeät säännöt lainsäädäntöprosessille. Keskeisiä ovat parlamentin täysi valta lainsäädännön sisällön päättämisessä ja valmistelun julkisuus. Meillä säännöt ovat edellä kuvatulla tavalla selkeät. Parlamentaarinen ohjaus tapahtuu juuri hallitusohjelman kautta. Kansalaisten pitää tietää, mitä asioita on lainsäädäntövalmistelussa ja miksi.
Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa vahvistetaan oikeusvaltiota ja demokratiaa. Ohjelma ei sano mitään perustuslain muuttamisesta. Hallitusohjelmaneuvotteluissa oli nimenomaan todettu, että hallitusohjelmassa ei edistetä suomalaisen perustuslakikontrollin, eduskunnan perustuslakivaliokunnan ensisijaisen aseman, heikentämistä perustuslain muutoksella. Sen sijaan hallitus lupaa poistaa suomalaisen oikeusvaltion suurimman häpeätahran. Hallitus etsii vaihtoehtoja sille, että puolueet eivät enää valitsisi käräjäoikeuksien lautamiestuomareita. Lisäksi tuomioistuinten rahoitusta ja tuomareiden virkoja lisätään järjestelmän toimivuuden parantamiseksi.
Oikeusministeri Leena Meri on toiminnallaan palauttanut lainvalmistelun kunnioittamaan demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Koska hallitusohjelmassa ei ole mainintaa perustuslain muuttamisesta, on selvää, että hallituksen tai ministerin on otettava kantaa, jatketaanko edellisen hallituksen käynnistämää valmistelua. Hallitusohjelman mukainen kompromissi on, että valmistelua jatketaan. Valmistelulla luodaan edellytykset sille, että hallituksen lainsäädäntöohjelmaa voidaan täydentää perustuslainmuutoshankkeella. Jos uudella hallituksella olisi aina velvollisuus jatkaa edellisen hallituksen hankkeita, saatan kuvitella, kuinka perussuomalaiset ministerit käynnistäisivät hallituksen loppukaudella valtavan määrän maahanmuuttoa estäviä kolmevuotisia lainsäädäntöhankkeita. Se olisi oiva keino sitoa seuraavan vihreän sisäministerin kädet maahanmuuttopolitiikassa.
Erittäin vakava oikeusvaltioperiaatteen loukkaus on, että perustuslain muutosesityksiä valmistellaan ilman parlamentaarista vastuukatetta. Perusoikeusuudistus ja perustuslaki 2000-hanke valmisteltiin parlamentaarisissa valmisteluelimissä, joissa kaikki puolueet olivat edustettuina. Siksi on luonnollista, että virkamiestyöryhmä voi tehdä vain esiselvityksiä. Pykälien muotoileminen on jätettävä parlamentaarikoille, joiden on pyrittävä mahdollisimman laajaan yhteisymmärrykseen. Perustuslaki on kansallisen poliittisen konsensuksen ilmaus.
Tuomioistuinten riippumattomuuden turvaaminen on porvarilliselle sivistys- ja oikeusvaltiolle keskeinen arvo. Suomessakin on kohdistunut vakava uhka tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta kohtaan. 1970-luvun vasemmistopuhurissa laitavasemmisto vaati tuomioistuinlaitoksen ”demokratisointia”. Oikeusministeriö asetti 1971 juristeista koostuvan Oikeuslaitostoimikunnan. Sen käsityksen mukaan ”tuomioistuinlaitos olisi vedettävä mukaan yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen kansalaisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi ja oikeusturvan takaamiseksi. Tämä merkitsisi käytännössä tuomioistuinlaitoksen asettamista samaan asemaan muiden yhteiskunnallista valtaa käyttävien elimien kanssa.” Toimikunnan tavoitteena oli mahdollisimman tehokas tuomioistuinten kansanvaltainen kontrolli. Tämä edellytti tuomareiden nimitysvallan keskittämistä valtion ylimmille poliittisesti vastuunalaisille elimille. Toimikunnan työn seurauksena Suomessa saatiin poliitikkojen valitsemat maallikot käräjäoikeuksiin valvomaan ammattituomareiden työtä. Tämän tuomioistuinten riippumattomuuden häpeäpisteen Orpon hallitus nyt pyrkii korjaamaan.
Demokratian ja virkamiesvalmistelun raja on selkeä. Lainsäädäntöaloite, valmistelun järjestäminen, esityksen hyväksyminen ja lain hyväksyminen perustuvat eduskunnan edustamaan kansanvaltaan. Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen on niin hyvä juristi, että hän tämän ymmärtää (HS 24.4.2024).
Kirjoittaja on entinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja Juristiliiton valtuuskunnan jäsen.
