Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kritisoi hallituksen leikkauspäätöksiä.
– Marinin hallituksen ei tule leikata tieteestä ja tutkimuksesta. Sanon tämän hallituspuolueen edustajana, Honkasalo tviittaa.
Sanna Marinin (sd.) hallitus sopi viime viikolla kehysriihessä, että julkisen talouden menoja leikataan 370 miljoonaa euroa vuonna 2023. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulee toteuttaa leikkauksia 35 miljoonan euron edestä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi tiistaina korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa, että tieteen rahoitukseen kohdistuu säästöjä. Leikkausten tarkka määrä ei ole vielä tiedossa
Honkasalon mukaan politiikassa on mahdollista tehdä korjauksia tehtyjen valintojen suhteen.
– Nyt on sellainen hetki. 35 milj säästö on varmasti mahdollista löytää toiselta toimialalta, Honkasalo sanoo.
Hallitus linjasi riihen yhteydessä, että OKM:n leikkaukset eivät saa kohdistua koulutukseen ja opintoetuuksiin.
Ministeri Saarikko kertoi kehysriihen tiedotustilaisuudessa, että hallituksen tavoitteena on nostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan panostukset neljään prosenttiin BKT:stä.
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko ihmettelee linjausten ristiriitaisuutta.
– Ovathan nämä leikkaukset ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa, Risikko sanoo Iltalehdelle.
Marinin hallituksen ei tule leikata tieteestä ja tutkimuksesta. Sanon tämän hallituspuolueen edustajana.
Politiikassa on mahdollista tehdä korjauksia tehtyjen valintojen suhteen. Nyt on sellainen hetki.
35 milj säästö on varmasti mahdollista löytää toiselta toimialalta.
— Veronika Honkasalo (@veronikahonka) May 7, 2021