Verkkouutiset

Viimeksi Venäjän väestökehitys romahti 1990-luvulla. LEHTIKUVA / AFP Natalia Kolesnikova

Venäjän väkiluku supistuu historiallisen nopeasti

Väestökehitys ei edes Krimin valtauksesta huolimatta näytä edenneen Vladimir Putinin toivomalla tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän väestö on maan virallisiin tilastoihin perustuvan analyysin mukaan vähentynyt viimeisen vuoden kuluessa enemmän kuin koskaan ennen rauhan oloissa, kertoo sanomalehti The Moscow Times.

Maan luonnollinen väestönmuutos – tunnusluku, joka ottaa huomioon rekisteröidyt syntymät ja kuolemat, mutta ei muuttoliikettä – oli lokakuusta 2020 syyskuuhun 2021 saakka 997 000 asukkaan verran negatiivinen, laskee väestötieteilijä Aleksei Rakša.

Lehti muistuttaa historiallisen jyrkän väkiluvun romahduksen ajoittuvan ajankohtaan, jolloin koronapandemian aiheuttamien kuolemantapausten määrä on Venäjällä maailman suurimpia, eikä loppua ole näkyvissä. Virallisten tilastojen mukaan covid-19 on vaatinut maassa jo ainakin 660 000 kuolonuhria. Todellinen luku on lännessä arvioitu merkittävästi korkeammaksi.

– Venäjän noin 145-miljoonainen kokonaisväkiluku on alhaisempi kuin presidentti Vladimir Putinin noustessa vuonna 2000 valtaan, vaikka vuonna 2014 tapahtunut Krimin valtaus lisäsi kaksi miljoonaa asukasta virallisiin väestötilastoihin, The Moscow Times huomauttaa.

Samankaltainen romahdus koettiin lehden mukaan viimeksi 1990-luvulla, jolloin Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen köyhyys ja alkoholismi vaativat raskaan veronsa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)