Iltalehden mukaan talousvaliokunnan kuulemien Suomen johtavien kannustin- ja kustannusvaikutuksista tietävien sote-asiantuntijoiden lausuntopalaute hallituksen sote-uudistusta kohtaan oli poikkeuksellisen kriittistä. Näiden kuulemisten pohjalta eduskunnan virkamiehet laativat valiokunnan lausunnon pohjaluonnoksen, jolloin myös siitä tuli varsin kriittinen.
Lehden tekemän vertailun mukaan talousvaliokunnassa hallitusrintama onnistui kuitenkin putsaamaan pois monet Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-esitystä kritisoineet kohdat lopullisesta lausunnosta.
Myös kokoomus kiinnitti asiaan huomiota jo viime viikon perjantaina. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen (kok.) kertoi, että hallitusrintama vesitti talousvaliokunnan lausunnon sote-uudistuksesta.
Vartiaisen mukaan valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden lausuntopalaute hallituksen sote-uudistusta kohtaan oli ”poikkeuksellisen kielteistä” ja ”todella voimakasta”. Hän kertoi tiedotustilaisuudessa, että virkamiehet laativat lausuntoluonnoksen asiantuntijalausuntoihin nojaten, ja luonnoksesta tuli vääjäämättä kriittinen.
– Valiokuntakäsittelyssä hallitusrintama vesitti sen hallituspropagandaksi. Suurin osa kritiikistä oli häipynyt, Vartiainen sanoi.
– Kuulimme valiokunnassa Suomen parhaita asiantuntijoita sote-esityksen kannustin- ja kustannusvaikutuksista. En ole eläessäni törmännyt lakiesitykseen, joka olisi saanut näin yksimielisen ja kielteisen vastaanoton asiantuntijoilta. Ainoa oikea johtopäätös valiokunnan saaman palautteen perusteella olisi ollut esityksen hylkääminen, Vartiainen totesi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa huomauttaa Twitterissä Iltalehden vertailuun viitaten, että ”vasemmistovihreä meno vastuutonta”.
– Maakuntamallin asiantuntijakuulemissa nousseiden vakavien valuvikojen salailu vahingollista. Eduskunnan tehtävä (on) korjata vikoja ei lakaista maton alle. Kun esitys (on) torso, kuten maakuntamalli, se (on) hylättävä, hän tviittaa.
Vasemmistovihreä meno vastuutonta. Maakuntamallin asiantuntijakuulemissa nousseiden vakavien valuvikojen salailu vahingollista. Eduskunnan tehtävä korjata vikoja ei lakaista maton alle. Kun esitys torso, kuten maakuntamalli, se hylättävä. @kokoomus https://t.co/DC99SlZ8yJ
— Sari Sarkomaa 🇺🇦 (@sarisarkomaa) May 7, 2021