Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vasemmistoliiton Anna Kontula ilmiriidassa ay-johtajien kanssa

Eduskunnalle jätetty lakialoite saatavuusharkinnan poistamisesta on suututtanut erityisesti SAK:n.

Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan mukaan työvoiman saatavuusharkinta on vanhanaikaista ja hidastaa tarpeettomasti työmarkkinoiden toimintaa. Työntekijöitä voidaan myös tietyissä tapauksissa painostaa, sillä heidän oleskelulupansa saattaa riippua työsuhteen jatkumisesta.

– Etukäteen oli selvää, että SAK:n johdossa ei aloitteestamme pidettäisi. Siksi valmistauduin reippaaseen keskusteluun tutustumalla huolellisesti kaikkeen olemassa olevaan tietoon ja informoimalla keskeisiä liittoja aloitteestamme etukäteen. Näin demokratiassa yleensä toimitaan: pannaan argumentit vastakkain ja katsotaan, mikä niistä on vahvin, Kontula kirjoittaa blogissaan.

– Asiakeskustelun sijaan Suomen palkansaajajärjestöjen kirkas kärki valitsi linjakseen panettelun, vääristelyn ja leimaamisen. Tähän en ollut varautunut. Monet näistä toimijoista tunnen vuosikymmenten takaa. Monen kanssa olen tehnyt yhteistyötä. Tältä pohjalta otin reilun pelin itsestäänselvyytenä.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas on hyökännyt kovin sanoin lakialoitetta vastaan. Hänen mukaansa taistelu työpaikoista kovenisi ja Suomeen alkaisi virrata halpatyövoimaa, joka olisi valmis tekemään töitä millä hinnalla hyvänsä.

– Suokas on aikaisemminkin tehnyt heikosti perusteltuja ulostuloja ja politiikassa on aika tavallista, että jokin asia menee niin ihon alle, että siihen ei pysty ottamaan järkevää etäisyyttä, Kontula vastaa kritiikkiin.

Kontula kertoo saaneensa käsiinsä useita asiavirheitä sisältäneen SAK:n hallituksen muistion, jota on käytetty järjestön kannanmuodostuksen pohjana.

– Lähteitä ei juuri ole käytetty, ja niiltä osin kuin on, on niitä käytetty virheellisesti ja/tai valikoiden. Muistiosta puuttuu asian ymmärtämisen kannalta oleellisia tietoja, kuten se, että kolmannes saatavuusharkinnan alaista työlupaa hakevista on jo Suomessa. Tai että kaikki olemassa oleva tutkimus- ja tilastotieto on sitä mieltä, että saatavuusharkinnan poistolla ei olisi merkittävää vaikutusta kolmansista maista tulevien työryhmien määrään.

Saatavuusharkinta edellyttää nykyisellään TE-keskuksen selvitystä siitä, onko EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työntekijän sijasta saatavilla Suomesta työhön sopivaa työvoimaa.

Saatavuusharkintaa käsittelevä lakialoite saapuu eduskunnan käsittelyyn 25. lokakuuta. Kontulan lisäksi lakialoitteen laatijoina ovat Juhana Vartiainen (kok.), Veronica Rehn-Kivi (r.), Emma Kari (vihr.) ja Tytti Tuppurainen (sd.). Syyskuun loppuun mennessä sen allekirjoitti yli sata kansanedustajaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmästä ainoastaan Wille Rydman ei tukenut aloitetta.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt