Kestävyysvaje on epäselvää talouskieltä, jotain pahaa ja vakavaa, jotain jota tavallinen äänestäjä ei edes ymmärrä. Mitä se edes tarkoittaa ja mitä sille muka pitäisi tehdä? Koskeeko se sinua tai minua?
Kestävyysvaje on talouspolitiikan tylsä käsite. Se kuvaa julkisen talouden velkaantumista silloin, kun valtion menot kasvavat sen vuoksi, että me kaikki vanhenemme. Väestö vanhenee, kulut kasvavat ja verotulot pienenevät. Kestävyysvajeen hoidossa tärkein lääke on työikäisen väestön määrä. Työssäkäyvät ihmiset rahoittavat nykyiset hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturvan maksamillaan veroilla. Mitä enemmän työn tekijöitä, sitä enemmän verotuloja valtiolle.
Entä mikä on se otsikossa mainitsemani kiusallinen yhteys? Se on vaalilupaus. Vaalilupaukset ovat vaalikiihkossa lipsautettuja verovaroilla toteutettavia haaveita, joilla houkutellaan omaa kannattajakuntaa sankoin joukoin äänestämään.
Valtionvarainministeriön tuoreen arvion mukaan Suomen valtion kestävyysvaje on noin 9 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa rautalangasta väännettynä sitä, että valtion julkiset menot tulevat olemaan nykyisellä taloudenpidolla noin 9 miljardia euroa suuremmat kuin odotettavissa olevat tulot.
Menomme ovat parin vuoden päästä siis yhdeksän miljardia euroa suuremmat kuin tulot. Yhdeksän. Miljardia. Euroa.
Minua huolestuttaa seurata SDP:n Antti Rinteen lausuntoja siitä, että tulevalla hallituskaudella tuhlaamista lisätään (tai siis Rinteen kielellä sanottuna ”ei leikata mistään”). Kaavailtu hallituspohja on lisäämässä valtion menoja – eli lunastamassa harkitsemattomia vaalilupauksiaan useilla miljardeilla. Uusia menoja ollaan rahoittamassa vasemmistolle tyypillisesti verojen kiristyksillä. Nämä toimet eivät kuitenkaan auta kestävyysvajeen korjaamisessa.
Kun tähän kokonaisuuteen lisätään vielä ennusteiden mukainen tulevien vuosien vaimeampi talouskasvu, voi vain pelätä pahinta ja toivoa parasta. Kaavaillut hallituspuolueet päätyvät kannattajiensa edessä pahimpaan mankeliin kautta aikojen: ne joutuvat tulevalla hallituskaudella leikkaamaan ydinkannattajiensa eläkkeitä ja sosiaalitukia, koska kestävyysvaje ja talouden realiteetit eivät haihdu haaveilemalla. Velkaraha ei voi olla jatkuva ratkaisu julkisen talouden kestävyysvajeen hoitoon.
Uuden hallituksen pitää vaalilupausten paijaamisen sijaan keskittyä kaikella tarmollaan hoitamaan kestävyysvajetta. Tämä onnistuu parhaiten veropohjaa laajentamalla eli parantamalla työikäisen väestön mahdollisuuksia työllistyä. Lisäksi hallituksen pitää ehdottomasti mataloittaa yritysten kynnystä palkata työntekijöitä.
Mikä olisi parempi sana ”kestävyysvajeen” tilalle? Se on oikeammin sanottuna katastrofi valtion kassassa.
Tämä katastrofi ei katoa lisäämällä kuluja entisestään.
