X
SULJE MAINOS
Koronavirus on levinnyt viime aikoina nopeasti Intiassa. LEHTIKUVA / AFP Diptendu Dutta

Varoitus koronasta: Laumasuojaa ei ehkä tule

Tulevat epidemiat ovat todennäköisesti aiempaa pienempiä ja vähemmän vaarallisia.

Asiantuntijoiden mukaan maailman on ehkä opeteltava elämään koronaviruksen kanssa.

Aiempana toiveena oli, että riittävä laumasuoja olisi mahdollista saavuttaa maailmanlaajuisesti niin, ettei virus pääsisi enää leviämään tehokkaasti.

Viime aikoina huolta on herättänyt epidemiatilanteen nopea heikkeneminen muun muassa Intiassa ja monissa Etelä-Amerikan maissa.

New York Times -lehden haastattelemat asiantuntijat arvioivat koronaviruksen muuntuvan liian nopeasti suhteessa globaaliin rokotustahtiin, jotta todellista laumasuojaa pääsisi syntymään lähiaikoina. Tilanteesta seuraa, että taudista tulee todennäköisesti endeeminen eli pysyvä uhka.

Rokotukset ja sairastamisen myötä syntyvä suojavaikutus kuitenkin tarkoittavat, etteivät uudet koronavirusepidemiat ole yhtä laajoja kuin tähän mennessä nähdyt.

– Tämä on monien ihmisten välillä leviävien infektioiden luonnollinen kehityskulku, oli kyseessä sitten tuberkuloosi tai HIV, London School of Hygiene and Tropical Medicine -yliopiston professori David Heymann sanoo.

Duken yliopiston professori Michael Merson arvioi koronaviruksen muuttuvan endeemiseksi, mutta tuskin kovin uhkaavalla tavalla.

– Tauti tulee ehkä muistuttamaan sitä, mitä näemme nyt nuorten lasten kohdalla. Eli se olisi jatkossa kuin tavallinen flunssa, Merson pohtii.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt