Verkkouutiset

Synkkä arvio epidemiasta: Saksan teho-osastot täyttymässä

Liittokansleri Angela Merkeliltä toivotaan päätöstä kahden viikon sulkutilasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan tehohoidon ammattilaisia edustava DIVI-järjestö kehottaa liittokansleri Angela Merkelin hallitusta reagoimaan nopeasti heikentyvään koronatilanteeseen.

Järjestön mukaan maassa olisi otettava käyttöön pikaisesti kahden viikon sulkutila, lisättävä koulujen pakollista virustestausta ja kiihdytettävä rokotustahtia.

DIVI:n tieteellinen johtaja Christian Karagiannidis sanoi tehohoitoon joutuneiden määrän kasvaneen noin tuhannella potilaiden maaliskuun puolivälin jälkeen. Tehohoidossa on tällä hetkellä 3 680 henkilöä.

– Jos nykyinen tahti jatkuu, niin kapasiteetti täyttyy alle neljässä viikossa. Emme liioittele tilannetta, vaan varoituksemme perustuu puhtaasti faktoihin, Karagiannidis sanoo Rheinische Post -lehdelle.

Pakollisia testauksia koulujen henkilökunnalle ja oppilaille on tähän mennessä harkittu muun muassa Baijerissa.

Alueen terveysministeri Klaus Holetschekin mukaan vapaaehtoisesti testeihin suostuvien osuus on jäänyt viime aikoina odotettua pienemmäksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)