Verkkouutiset

Valtio listaa Altian pörssiin

Listautuminen luo yhtiölle aiempaa paremmat mahdollisuudet vastata kilpailuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen valtio järjestää osakemyynnin ja pörssilistauksen, jossa johtavan pohjoismaisen viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla toimivan alkoholijuomayhtiön Altia Oyj:n osakkeita tarjotaan yleisölle ja osakkeet listataan Helsingin pörssiin.

Valtion täysin omistama Altia on toiminut itsenäisesti kansainvälisessä kilpailussa jo vuosia. Listautuminen on luonnollinen seuraava askel yhtiön kasvussa ja kehityksessä Suomessa ja ulkomailla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Listautuminen luo yhtiölle aiempaa paremmat mahdollisuudet vastata jatkuvasti vahvistuvan kilpailun haasteisiin.

Se mahdollistaa yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille, laajentaa yhtiön omistajapohjaa, tarjoaa yleisölle mahdollisuuden sijoittaa yhtiöön, lisää yhtiön liiketoiminnan läpinäkyvyyttä sekä yhtiön tunnettuutta ja sidosryhmien kiinnostusta.

Listautumisen toteutuessa valtio jää yhtiöön vähintään kolmanneksen omistajaksi. Tämän lisäksi valtio pitää tärkeänä, että yhtiön omistajiksi tulisivat kotimainen yleisö, kotimaiset ja ulkomaiset instituutiot, yhtiön henkilöstö sekä yhtiön laaja yhteistyöverkosto.

– Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen valtio-omistaja kykenee jälleen tarjoamaan kehityspolun listautumisen kautta. Päätös luoda Altialle entistä paremmat kasvu- ja kehitysmahdollisuudet on vastuullisen omistajan ajanmukaista toimintaa, toteaa valtion omistajaohjaksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä tiedotteessaan.

– Kaikilla suomalaisilla on nyt mahdollisuus omistaa pala kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvaa kasvutarinaa. Minulla on täysi luottamus yhtiön johtoon, vahvaan talouteen sekä hyvään hallintoon listautumisen toteuttamisessa ja listayhtiönä toimimisessa.

Altian toiminnan perustana ovat suomalaisten viljelijöiden tuottama ohra, puhdas Rajamäen pohjavesi ja kotimainen tuotanto. Koskenkorvan tehdas on oleellinen osa yhtiön liiketoimintaa ja yhtiöllä on myös laaja sopimusviljelijäverkosto sekä muu kotimainen yhteistyöverkosto.

Valtio ilmoitti lokakuussa 2017 selvittävänsä mahdollisuutta listata Altia Helsingin pörssiin. Selvityksen toteuttamisesta vastasi valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto, joka vastaa myös Altian omistajaohjauksesta.

Altia on Pohjoismaiden markkinajohtaja viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla volyymeillä mitattuna. Altia toimii Pohjoismaissa, Virossa ja Latviassa, ja sillä on tuotantoa Cognacissa Ranskassa sekä vientiä noin 30:een maahan. Yhtiö pyrkii edistämään modernia, vastuullista pohjoismaista juomakulttuuria toimintamaissaan.

Lue myös:

KL: Altian listautumisessa on kaksi vaihtoehtoa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)