Verkkouutiset

Jyväskylän sairaala Novan synnytysosastoa. LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO

Vaalit harhautuvat otsikon ohi

BLOGI

Kirjoittajan mukaan aluevaaleissa tulisi puhua palveluiden sisällöistä ja ammattilaisten houkuttelusta.
Ville Väyrynen
Ville Väyrynen
Erikoislääkäri, Gastrokirurgi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aluevaaliteemainen keskustelu on pyörinyt hyvin suoraviivaisten ja osittain jopa ohi ampuvien aiheiden, kuten palveluiden saatavuuden, hoitotakuun ja lääkäreiden sekä hoitajien lisäkoulutuksen ympärillä. Keskustelua ei käydä lainkaan palveluiden sisällöistä tai keinoista, miten ammattilaisia houkutellaan sinne, missä pulaa on. Täytyy myös muistaa, että aluehallinnoilla ei sinänsä ole sanottavaa tuleviin koulutusmääriin ja etenkin lääkärikoulutuksen lisäys näkyisi saatavuudessa vasta 7-8 vuoden kuluttua.

Palveluiden luvataan säilyvän ennallaan ja ”lähipalveluita” vakuutetaan riittävän kaikille. Hallitus vannoo perusterveydenhuollon nimeen ja ministeriensä suulla ilmoittaa, että erikoissairaanhoito jätetään tällä kierroksella sivuosaan, kun on holtittomasti kasvattanut osuuttaan viime vuosina. Ennaltaehkäisy on tulevaisuuden viisasten kivi ja se tulee romahduttamaan erikoissairaanhoidon tarpeen. Tietojärjestelmiin ja ”digiloikkaan” uskotaan myös vakaasti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kaikki edellä mainittu on sanahelinää. Suurin osa keskustelusta tulevan soten ympärillä tuo mieleen lähinnä yläkoulutasoisen terveystiedon projektin. Lähipalveluita ei ole määritelty, ennaltaehkäisyn yhteydessä vaikuttavuuskeskustelu unohtuu ja digitalisaatiosta on tehty itseisarvo avaamatta tuotteiden tai järjestelmien sisältövaatimuksia. Asioita yksinkertaistetaan, johtopäätöksiä tehdään laiskasti ja terveydenhuollon lainalaisuudet, kuten vaatimustason nousu, lisääntyvät hoitomahdollisuudet, ikääntyvä väestö ja yhä kalliimmaksi käyvä teknologia sivuutetaan keskustelussa tyystin. Erikoissairaanhoidon tarpeen kuvitellaan olevan kääntäen verrannollinen perusterveydenhuollon satsauksiin.

Erityisen paljon itseäni huolettaa ja hieman surettaakin tuo hallituksen ruokkima perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastakkainasettelu. Turhauttavaksi keskustelun tekee se, että uuden soten suurin mahdollisuus entistä laajempien järjestäjäalueiden lisäksi piilee juuri tuossa kahden edellä mainitun toimijan välisten hallinnollisten raja-aitojen purkamisessa. Se antaisi mahdollisuuden tarkastella kokonaisia hoitopolkuja kotoa kotiin yhden organisaation sisällä ilman päällekkäisyyksiä tai osaoptimointia esimerkiksi hoitopaikkojen suhteen.

Esimerkkinä päällekkäisyyksistä vaikkapa Jyväskylässä sijaitsevat kaksi Keski-Suomen suurinta mahalaukun ja paksusuolen tähystyksiä tekevää endoskopiayksikköä (Keskussairaala ja Jyväskylän terveyskeskus) kalliine laitteineen. Ne sijaitsevat 200 metrin päässä toisistaan vailla synergiaetua tähystellen pahimmillaan samoja potilaita muutaman viikon välein. Toinen ongelma on maakuntamme vuodeosastokapasiteetti. Uudessa sairaala-Novassa on kymmeniä potilaspaikkoja avaamatta. Samaan aikaan sairaalassa saattaa jonottaa potilas vuodepaikkaa terveyskeskukseen, joka on viimeistä sijaa myöten täynnä. Toisaalla maakunnassa puolityhjä osasto odottelee potilaita ja kukaan ei ole tyytyväinen.

Uusien aluevaltuustojen tehtävänä onkin heti ensi tilassa rakentaa palveluverkosto kattavaksi ja tasapuoliseksi kuitenkin niin, että se on tarkoituksenmukainen vailla hukkapanostuksia. Se tulee vaatimaan myös osittaista keskittämistä ja päällekkäisten toimintojen purkamista. Potilaiden tulee sietää 1-2 kertaa vuodessa vaadittavia siirtymiä, jos saamme sillä taattua tasalaatuisen ja ennen kaikkea korkeatasoisen toiminnan. Kaikki maakunnan vuodepaikat on saatava käyttöön riittävillä henkilöresursseilla ja kalliit sekä vaativat toiminnot tulee keskittää harvoihin yksikköihin. Kaiken lääketieteellisen toiminnan tulee olla vaikuttavaa ja mahdollisuuksien mukaan näyttöön perustuvaa.

Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta takaa saatavuuden. Henkilökunnasta tulee kilpailla ja heidän viihtyvyyteensä panostaa. Alueet eivät voi laskea ainoastaan lisääntyvän koulutuksen varaan. Siinä tapauksessa naapuri haistaa veren ja rekrytoi itsensä voittajaksi kilpailussa ylivoimaisesti tärkeimmästä terveydenhuollon resurssista, motivoituneista ammattilaisista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)