Länsimainen demokratia on sekavassa tilassa. Suurin syy on luottamuksen menetys poliitikkoihin, jotka eivät pidä vaalilupauksiaan. Usein vaikuttaa myös siltä, että järjestelmä on tehoton luomaan hyvinvointia kansalaisille. Järjestelmän rakenteita on muutettava siten, että poliittiset päätöksentekijät joutuvat nykyistä tehokkaammin vastuuseen toiminnastaan.
Ennen puolueet ohjelmillaan osoittivat suunnan kansakunnan kehitykselle. Nykyisin nopeasti kehittyvässä maailmassa puolueet tutkivat gallupeja ja niiden perusteella päättävät, mitä kanslaisille pitää tarjota, jotta voittaisi vaalit.
Tämä johtaa tilanteeseen, jossa vaalivoitto on tärkein. Lupauksia sen sijaan toteutetaan vähän, jos lainkaan. Retoriikalla ja ohjelmilla pyritään antamaan sellainen kuva, että valtaan valitut olisivat tekevinään jotakin lupaustensa hyväksi.
Hyvä esimerkki on 100 päivää vallassa ollut Antti Rinteen hallitus. Työllisyystavoite on 75 prosenttia. Mutta mitään tehokkaita ja epäsuosittuja toimia tavoitteen saavuttamiseksi ei haluta. Ilmastotavoitteet ovat kunnianhimoiset, mutta mitään todellista tiekarttaa tavoitteisiin pääsemiseksi ei olla tekemässä. Koulutussäästöjen rahat luvattiin palauttaa, mutta edellisen hallituksen tapaan leikkauksia paikkaillaan pienillä lisämenoilla. Hallituskauden jälkeen moni pettyy ja huomaa, että valta lihottaa päätöksentekijöiden sisäpiiriä, mutta suuret asiat jäävät hoitamatta.
Yrityselämässä päätöksentekijöillä on vastuu. Tulos tai ulos. Ja se mitataan joka päivä. Yrityksen osalta arviointi on helppo toteuttaa seuraamalla tuloksen, liikevaihdon ja yrityksen arvon kasvua.
Yrityselämässä on johtamisjärjestelmiä kehitetty menestyksen saavuttamiseksi. Pörssitiedotteessa ei saa kirjoittaa mitä tahansa kuten poliitisessa julkilausumassa. Yrityksissä noudatetaan hyvää corporate governance -järjestelmää. Yrityksen moraalisilla arvoilla on tänä päivänä johtamisessa ja toiminnassa suuri merkitys.
Poliittisessa järjestelmässä me emme näe mitään vastaavaa. Siksi politiikan toimintatapoja olisikin nopeasti kehitettävä. Kaikki alkaa mielestäni toiminnan systemaattisesta seuraamisesta ja epäonnistumisten aiheuttamasta häpeästä.
Vaalilupausten seuranta pitäisi ottaa käyttöön. Kunkin puolueen 10 tärkeintä vaalilupausta pitäisi listata. Yliopiston tutkijat voisivat ensin hallitusohjelman pohjalta ja sen jälkeen puolen vuoden välein raportoida niiden toteutumisesta. Hyvä neuvo puolueille olisi silloin Sauli Niinistön ohje: lupaa vain se, minkä varmasti voit pitää.
Toinen seurannan kohde pitäisi olla yhteiskunnan kannalta olennaisten mittareiden kehitys. Näitä voisivat olla työllisyysasteen kehitys, talouden kasvu, tärkeimpien julkisten palveluiden tuotantokustannuksen kehitys, onnellisuus, sivistysoppilaitosten laadun kehitys, vakavan rikollisuuden kehitys, lapsiköyhyys, elinikä. Koska mittarit tulisivat vahvasti ohjaamaan poliittista päätöksentekoa, pitäisi niistä vallita laaja konsensus. Olennaista olisi myös se, että niitä pitäisi jatkuvasti verrata soveliaisiin verrokkimaihin kuten Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Viroon.
Ongelma poliittisessa päätöksenteossa on päätösten vaikutusten hitaus. Tosin neljä vuotta on aivan riittävä aika tulosten mittaamiseen. Jokaiselle äänestäjälle pitäisi vaalimateriaalina jakaa tehdyn seurannan tulokset ja verrata niitä myös aiempien parlamenttikausien tuloksiin.
Poliittinen päätöksenteko on jäänyt kehityksessä jälkeen. Kyse ei ole omien etujen ajamisesta vaan julkisesta palvelusta kansalaisten parhaaksi. Nyt kun demokratian voittokulku ei enää ole varma, on mietittävä, kuinka me voimme sitä kehittää.
Kirjoittaja on eduskunnan perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja.
