Maissin hinta on ampaissut rajuun nousuun Yhdysvalloissa. WSJ raportoi, että maissin hinta on noussut peräti 50 prosenttia tämän vuoden aikana.
Maissin hinta on yksi uusi signaali siitä, että yleinen hintataso on nousussa. Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, teollisuustuotteiden kysyntä on nousussa ja osakekurssit kaikkien aikojen huipussaan.
WSJ:n mukaan raaka-aineiden ja polttoaineiden hinnannousu ruokkii huolta siitä, että inflaatiosta voi tulla pandemian jälkeisen kasvun jarru. Hinnat heijastuvat myös palkkoihin.
WSJ:n mukaan maissin lisäksi esimerkiksi puutavaran hinta on noussut moninkertaisesti normaalia enemmän ja puskenut asuntorakentamisen hintaa ylös. Kuparin hinta puolestaan teki ennätyksen viime perjantaina ja raakaöljy ei ole maksanut yhtä paljon sitten vuoden 2018. Soijapavun hinta on korkeimmillaan sitten vuoden 2012.
Maissin kohonnut hinta heijastuu paitsi elintarvikkeiden hintoihin, myös polttoaineisiin.