Verkkouutiset

Uudesta aallosta varoitetaan Britanniassa

Rajoitustoimien purkaminen voi johtaa jopa ensimmäisen aallon kaltaiseen epidemiapiikkiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa pääministeri Boris Johnsonia on vaadittu nopeuttamaan yhteiskunnan avaamista merkittävästi kohentuneen tautitilanteen johdosta.

Uusia tartuntoja vahvistettiin maanantaina vain 2 762 kappaletta eli huomattavasti vähemmän kuin tammikuun alussa, jolloin päivittäisiä infektioita oli lähes 70 000.

Maan väestöstä jo yli 46 prosenttia eli 31,5 miljoonaa henkilöä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Tilanne on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Ranskassa, jossa uusia tapauksia on noin 39 000 kappaletta päivässä.

Hallituksen entisen tiedeneuvonantajan, professori Mark Walportin mukaan kolmas epidemia-aalto on silti mahdollinen kesällä, jos rajoitustoimet puretaan kokonaan.

Vaiheittain etenevän avaamisen on ennakoitu johtavan ainakin hetkellisesti kohoaviin tartuntamääriin ja kuolemantapauksiin. Koulujen palaaminen lähiopetukseen maaliskuun alussa sujui tästä huolimatta hyvinkin sujuvasti.

London School of Hygiene and Tropical Medicine -yliopiston tuoreen arvion mukaan rajoitusten purkaminen kesäkuussa voisi johtaa jopa ensimmäisen aallon kaltaiseen epidemiapiikkiin.

Pandemian mallinnusryhmän jäsen Mike Tildesley huomautti, että rokotuskattavuus alkaa olla jo hyvin korkealla tasolla.

– Jos tapausmäärät ja sairaalahoidossa olevien määrä kasvavat, niin otammeko jälleen käyttöön rajoituksia? Vai pyrimmekö ratkaisemaan tilanteen paikallisella testauksella ja vastaavilla toimilla. Tämä on kysymys, jota hallituksen on pohdittava kesän lähestyessä, Tildesley sanoi Guardian-lehden mukaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)