Maailmanlaajuinen koronakriisi laskee asuntojen hintoja, pankit ja asunnonvälittäjät arvioivat Uutissuomalaiselle.
Hypo-pankin pääekonomisti Juhana Brotherus ennakoi, että asuntohinnat voivat pahimmillaan pudota 5-8 prosenttia kautta maan ja kauppojen määrä vähenee 30-50 prosenttia. Sama koettiin finanssikriisissä vuoden 2008 jälkeen.
– Kaikki riippuu kuitenkin siitä, miten koronan vastaiset toimet tehoavat ja kuinka nopeasti eristystoimia voidaan purkaa. Pahimmillaan edessä on tilanne, joka oli finanssikriisissä.
Uutissuomalainen haastatteli yhteensä viiden eri pankin ja kiinteistönvälitysketjun edustajaa. Monet heistä ovat arvioinneissaan varovaisia, sillä koronakriisin vaikutuksia asuntomarkkinoihin on vaikeaa ennustaa. Ratkaisevana tekijänä on etenkin koronakriisin kesto.
– Ellei tilanteen kesto veny, emme usko koronan aiheuttavan asuntojen hinnoissa merkittäviä muutoksia pidemmällä aikavälillä, OP-pankin johtaja Kaisu Christie sanoo Uutissuomalaiselle.