Yhdysvaltain ilmavoimien salaisesta Mayhem-hankkeesta on tihkunut uusia tietoja julkisuuteen.
War Zone-sivuston mukaan kehitystyön oli aiemmin arveltu keskittyvän hypersoniseen ilma-alukseen, johon testattaisiin uuden sukupolven suihkumoottoreita.
Uusien tietojen perusteella ilmavoimat haluaa käyttöön modulaarisen prototyypin, joka voitaisiin varustaa ilmaiskuja tai tiedustelutehtäviä varten. Ilmavoimien tutkimuslaboratorion Mayhem-hanketietojen mukaan kehityksessä on aiempaa suurempi hypersoninen järjestelmä, joka voisi kuljettaa viisinkertaisen hyötykuorman nykyteknologiaan verrattuna. Myös toimintasäde olisi kaksinkertaistettava.
Salaisen ja mahdollisesti myöhemmin huippusalaiseksi luokiteltavan hankkeen kehityskustannuksiksi arvioidaan enintään 371 miljoonaa dollaria eli noin 330 miljoonaa euroa.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, olisiko kyseessä miehittämätön lennokki vai lentokone. Asejärjestelmät voisivat olla uudenlaisia sirpalepommeja tai pienten hyökkäyslennokkien parvi.
Perinteisenä haasteena on ollut kehittää lentokone, joka pystyisi lentämään taistelutehtävän aikana hypersonista eli yli viiden Machin nopeutta, mutta voisi nousta ja laskeutua perinteisten koneiden lailla nykyisiltä lentokentiltä.
Esimerkiksi scramjet- eli yliäänipatoputkimoottorilla varustetut lentokoneet eivät toimi luotettavasti matalammilla lentonopeuksilla.
Hypersonic strike aircraft capability is part of the Air Force's shadowy project mayhem:https://t.co/Hfc4Q6UyAl
— The War Zone (@thewarzonewire) December 20, 2021