Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Mike Pompeon mukaan Isis on edelleen suuri uhka, vaikka jihadistit ovat kärsineet suuria sotilaallisia tappioita sekä Irakissa että Syyriassa, kertoo uutissivusto CNBC.
– On selvä, että terroristit kaikkialla maailmassa aikovat käyttää kaupallista lentoliikennettä hyväkseen uhatakseen länsimaita, Mike Pompeo sanoo.
Hän kertoo Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön (Department of Homeland Security, DHS) ryhtyneen toimenpiteisiin lentokentillä vastatakseen matkustajalentokoneisiin kohdistuviin uhkiin.
Myös DHS:n johtaja Elaine Duke varoittaa uusista terrori-iskuista.
– Terroristiorganisaatiot, oli sitten kyse Isisistä tai muista ryhmistä, haluavat saada aikaan WTC-iskun kaltaisen suuren räjähdyksen. Terroristit haluavat pudottaa lentokoneita ilmasta. Tiedustelutieto vahvistaa tämän selvästi, Duke totesi Yhdysvaltain Lontoon-suurlähetystössä.
Pompeon mukaan pahaa aikovat henkilöt voivat oppia verkossa pommintekotaitoja terroristeilta käyttämättä puhelinta tai sähköpostia. Siksi terroristiverkostojen hävittäminen turvautumalla tämänhetkisiin työkaluihin on vaikeaa eikä aina onnistu.
Isis on menettänyt pääkaupunkinaan pitämänsä Raqqan Pohjois-Syyriassa, se pitää hallussaan enää muutamia pieniä pesäkkeitä Syyriassa ja Irakissa ja jihadistien johtajat ovat pakosalla.
– Kalifaatin kaatuminen on hyvä uutinen, mutta saavutus on silti vain osittainen voitto, Pompeo sanoo.
Isis on hänen mukaansa erittäin vaikea vastustaja, koska järjestö kykenee inspiroimaan seuraajiaan tekemään terroristihyökkäyksiä ulkomailla kaukana kotikonnuiltaan.
Isis saattaa myös muuttaa muotoaan tulevaisuudessa.
– Olisi hölmöä ennustaa, että Isis ei jatkaisi toimintaansa jossain muodossa, Pompeo toteaa.