Verkkouutiset

USA julisti Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi

Donald Trumpin hallinto lisää painetta Irania kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat on julistanut Iranin vallankumouskaartin ulkomaiseksi terroristijärjestöksi ja pyrkii siten lisäämään painetta Irania kohtaan, kertoo uutissivusto Financial Times (FT).

Presidentti Donald Trumpin hallinnon mukaan Iran tukee kansainvälistä terrorismia.

Valkoinen talo kertoo, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat on nimennyt toiseen valtioon kuuluvan osan terroristijärjestöksi.

Valkoisen talon mukaan sen päätös ”korostaa Iranin toimien poikkeavan pohjimmiltaan muiden valtioiden toimista” ja ”laajentaa merkittävästi Iranin hallintoon kohdistamamme paineen laajuutta”.

Iranilla on vaikeuksia USA:n aikaisemmin asettamien pakotteiden vuoksi. Yhdysvaltain pakotteet kohdistuvat öljy- ja pankkisektoreille.

Trump määräsi Iranille uusia pakotteita sen jälkeen, kun hän viime keväänä ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta.

Vallankumouskaarti muodostettiin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen puolustamaan Iranin vallanpitäjiä. Iranin varsinaiset asevoimat puolustavat puolestaan maan rajoja. Vallankumouskaartilla on paljon valtaa, ja se on merkittävä toimija myös Iranin talouselämässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)