Syyriassa al-Holin pakolaisleirillä on useita Suomen kansalaisia. LEHTIKUVA / AFP Delil Souleiman

Ulkoministerin al-Hol -toimista kirjallinen kysymys

Kansanedustajat ihmettelevät uutistietoja Pekka Haaviston johtamistavasta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän keskiviikkona jättämässä, kansanedustaja Pia Kauman ensimmäisenä allekirjoittamassa kirjallisessa kysymyksessä todetaan, että uutiset ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnasta ovat herättäneet ihmetystä ja hämmennystä.

Pekka Haaviston sanotaan yrittäneen junailla suomalaiset al-Holin pakolaisleirin lapset salaa Suomeen. Leirillä on lähinnä Isis-terroristien perheenjäseniä.

Kansanedustajat toteavat Haaviston yrittäneen julkisuudessa olleiden tietojen mukaan painostaa asiassa ulkoministerin virkamiestä. Haavisto on kiistänyt asian.

Kansanedustajien mukaan hallitus on ollut aikeissaan täysin epäselvä. He viittaavat pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) lausuntoihin eduskunnan kyselytunnilla 27.6.2019, että ”hallitus ei lähde aktiivisesti hakemaan näitä ihmisiä pois”.

– Nämä kommentit ovat ristiriidassa viimeisten uutisten kanssa, joissa todetaan, että hallitus on siunannut al-Holin leirillä olevien naisten ja lasten tuomisen tapauskohtaisesti takaisin Suomeen. Uutislähteiden mukaan hallitus on yhdessä käynyt läpi toimia, joiden avulla suomalaisia voidaan hakea al-Holin pakolaisleiriltä. Kysymys kuuluu, missä kokoonpanossa päätös on tehty ja onko päätös ollut yksimielinen.

Kysymyksessä huomautetaan, että osa äideistä voi olla hyvinkin radikalisoituneita ja vaarallisia.

Myös ulkoministerin johtamistavasta, virkamiesten painostamisesta ja syrjäyttämisestä sekä työilmapiiristä kysytään.

– Ministeriön asianmukainen johtaminen edellyttää, että vähintäänkin on selvitettävä, pitävätkö väitteet paikkansa ja jos pitävät, kuinka suuresta ongelmasta ministeriössä on kyse.

Varsinaiset kysymykset asianomaiselle ministerille ovat:

* Onko hallitus antanut ulkoministeriölle mandaatin tarvittaessa toteuttaa al-Holin leirillä olevien suomalaisten evakuointeja aikuiset mukaan lukien ilman, että tällaisen toimenpiteen toteuttaminen ennalta alistetaan valtioneuvoston erilliseen harkintaan?

* Mikäli hallitus on tosiasiassa antanut mandaatin tai tehnyt linjauksen evakuointiasiassa, missä kokoonpanossa päätös on tehty ja onko päätös ollut yksimielinen?

* Onko todella ryhdytty toimenpiteisiin al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseksi, onko ulkoministeriön virkamies sijoitettu Erbiliin kuukauden virkamatkalle ja mikäli näin on tehty, millä valtuutuksilla?

* Mikä on hallituksen linja perheenyhdistämisiin Isis-leirillä olevien lasten Suomeen tuomisen jälkeen ja kenellä kaikilla on oikeus tulla Suomeen joko heti tai myöhemmin, mikäli lapsi on palautettu Suomeen?

* Miten mahdollisesti rikoksiin syyllistyneet Isis-leirillä olleet äidit tulisi saattaa oikeuden eteen nykyisessä olinpaikassaan, kansainvälisessä tuomioistuimessa vai Suomessa?

* Onko ulkoministeri antanut virkamiehelle asiassa ohjeita, joita tämä ei ole halunnut noudattaa, mihin virkamiesten puheet ”pelon ilmapiiristä” ulkoministeriössä perustuvat ja mitä aiotte tehdä tilanteen korjaamiseksi?

LUE MYÖS:
Näkökulma: Neljä kysymystä al-Holista Pekka Haavistolle

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt