Verkkouutiset

Pohjois-Korea voi testata salaista asettaan: satelliittikuvissa epätavallista sukellusvenetoimintaa

Pohjois-Korean kokeellinen ballistinen ohjussukellusvene on lähtenyt merille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean jo pitkään salassa kehittämä kokeellinen ballistinen ohjussukellusvene on 38Northin satelliittikuva-analyysin perusteella suorittanut ”epätavallista toimintaa” tällä viikolla.

Alus on ilmeisesti seilannut noin 100 kilometriä Japaninmerelle Sinpon telakalta. Mikäli tieto pitää paikkansa, on kyse pisimmästä matkasta, jonka ainutlaatuinen SINPO-luokan sukellusvene on koskaan tehnyt. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta, kun vene on todennäköisesti käynyt kansainvälisillä vesillä.

38Northin mukaan toiminnalle voi olla useita selityksiä. Niistä todennäköisin on kuitenkin valmistautuminen sukellusveneestä laukaistavan KN-11 ohjuksen tai jonkun tuntemattoman vielä kehittyneemmän ohjuksen testiin.

Pohjois-Korea on pyrkinyt jo pitkään kehittämään sukellusveneestä laukaistavaa ballistista ohjusta. Hanke on yksi eristäytyneen diktatuurin tarkimmin varjelluimmista ja tärkeimmistä aseprojekteista.

Tällainen ohjusjärjestelmä lisäisi merkittävästi maan ydinasepelotetta. Se takaisi teoriassa Pohjois-Korealle mahdollisuuden niin sanottuun toiseen iskuun siinä tapauksessa, että vihollinen onnistuisi tuhoamaan Pohjois-Korean maalla olevat ydinasejärjestelmät. Toisen iskun kyky nostaa vastapuolen kynnystä hyökätä valtion kimppuun, etenkin jos ballististen ohjussukellusveneiden määriä ja sijainteja ei tiedetä varmasti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)