Jo lähes puoli miljoonaa palkansaajaa on neuvottelutulosten tai sopimusten piirissä. Parhaillaan monilla aloilla neuvotellaan ja esimerkiksi rahoitus- ja vakuutusalojen neuvottelut ovat erittäin haasteellisessa vaiheessa.
Julkisen sektorin sopimukset päättyvät vasta tammikuun lopussa. Ennakkoon vaikeiksi arvioidut neuvottelut pääsevät pikkuhiljaa matkavauhtiin, joskus loppiaisen jälkeen alkaa loppusuora häämöttää ja kalkkiviivoille päästään tammikuun loppupuolella.
Keskusjärjestöt eivät nyt istu pöydässä, jossa määritellään suomalaisen työn hinta. Tehtävämme on seurata ja koordinoida neuvotteluja sekä tukea ja auttaa liittoja, jos se koetaan tarpeelliseksi.
Kierroksen päänavaustaso oli mielestäni melko odotettu. Sopimusten taso turvaa palkansaajan ostovoiman, ei vaaranna elpynyttä talouskasvua, parantaa edelleen kohentunutta työllisyyttä, huolehtii Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä sekä tasapainottaa valtion taloutta.
Sopimuksia tarkastellessa havaitsee, että työnantajien keskinäinen koordinaatio on tiukka ja että aikaisemmin paljon puhutut toimialakohtaiset kannattavuuserot eivät suuresti näy sopimusten raharaameissa. Toinen havainto on, että paikallisen sopimisen merkitys korostuu entisestään ja paikallisille toimijoille annetaan suurempi valta ja vastuu sopimusten muuttamiseksi rahaksi. Tämä lienee yksi hakusessa olevan niin sanotun Suomen mallin tavoite.
Käytännössä paikallinen sopiminen edistyy parhaiten, kun osapuolten välinen luottamus ja jatkuva vuoropuhelu ovat kunnossa sekä kun neuvotteluosapuolten osaaminen ja työntekijöiden tiedonsaanti on turvattu. Onkin toivottavaa, että yrityksissä jatkossa panostetaan entistä enemmän parempaan neuvottelukulttuuriin, luottamukseen ja johtamiseen.
Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn totesi elinkeinoministerinä ollessaan viisaasti paikallisen sopimisen kehittämisestä, että on kaikille parempi, kun paikallinen sopiminen kehittyy evoluution – ei revoluution kautta.
Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen arvioi kirjoituksessaan (Kauppalehti 28.11.) ja toisaalta yhteisessä kirjoituksessa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon kanssa (Helsingin Sanomat 29.11) teknologiateollisuuden sopimuksia ja työmarkkinoiden kehityssuuntaa.
Molemmissa kirjoituksissa korostetaan, että paikallista sopimista edistetään voimassa olevan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän puitteissa ja paikallisen ratkaisun neuvottelevat aina työnantaja ja työntekijöitä edustava luottamusmies.
Mielestäni tämä on selkeä viesti kaikille niille, jotka jotakin muuta kuvittelevat. Työnantaja ja työntekijöitä edustava luottamusmies neuvottelevat paikallisen sopimuksen. Pidämme tästä periaatteesta kiinni, vaikka esimerkiksi kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok) ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen muuta suureen ääneen alati haikailevatkin.
Yrittäjäjärjestö on yrittäjäjärjestö ja työmarkkinajärjestö on työmarkkinajärjestö. Tämä ei muuksi muutu. Totesin jo puolitoistavuotta sitten, että Suomen Yrittäjien ja heidän kellokkaidensa käyttäytyminen muistuttaa norsun pyörähtelyä posliinikaupassa. Kun maltti ja kärsivällisyys puuttuvat, populismilla ja tölvimisellä ei työmarkkina-asioissa pitkälle pääse. Ei, vaikka välistä olisi oikeilla jäljilläkin.
Ylipäätään tuntuu kummalliselta, että yrittäjäjärjestön jääräpäinen tavoite on murtaa voimassa oleva toimiva järjestelmä. Kilpailukykysopimusta neuvoteltaessa pari vuotta sitten järjestäytymättömille työnantajille tarjottiin merkittävää parannusta paikallisen sopimisen toteuttamiseen, mutta se ei heille kelvannut. Ihmettelijöiden joukossa seisoi tuolloin itseni lisäksi moni muukin, joka tietää, että työmarkkinatoiminnassa äärimmäisen harvoin – jos koskaan – edetään pikajuoksuvauhtia.
