Pitkittynyt koronaepidemia ja työmaalla työskentelevien työntekijöiden riittämätön rokotekattavuus edellyttävät Rakennusteollisuuden työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaron mukaan entistä vaikuttavampia toimenpiteitä.
– Toimia tarvitaan niin epidemian torjumiseksi, rokotekattavuuden lisäämiseksi kuin rakennustyömaiden turvallisen työskentelyn varmistamiseksi. Parhaiten nämä tavoitteet saavutetaan asettamalla työmaalle työskentelemään pääsyn ehdoksi koronapassi, eli selvitys täydestä rokotesarjasta, negatiivisesta testituloksesta tai todistus sairastetusta koronataudista, Kaskiaro toteaa tiedotteessa.
Alalla työskentelee kymmeniä tuhansia ulkomaisia työntekijöitä. Suurin osa heistä tulee Baltian maista, joissa koronatilanne on tällä hetkellä erittäin huono.
Kim Kaskiaro toteaa rakennusalan olevan riippuvainen ulkomaisesta työvoimasta, mutta sen käyttäminen luo samalla uhkia työmaiden turvalliselle työskentelylle. Hänen mukaansa rokottaminen on tällä hetkellä tärkein rakennustyömaiden terveysturvallisuutta varmistava toimenpide.
Rakennusteollisuus on järjestänyt rokotuspisteitä työmaiden läheisyyteen yhdessä viranomaisten kanssa ja suositellut vahvasti koronarokotusten ottamista.
Pelkkien suositusten teho on RT:n arvion mukaan riittämätön, mutta lainsäädäntö estää velvoittavien keinojen käytön. Koronapassilla voitaisiin merkittävästi lisätä työntekijöiden halukkuutta ottaa koronarokote.
Työmaan pääurakoitsijalla tai työnantajalla ei ole kuitenkaan laillista oikeutta vaatia koronapassia.
– Työturvallisuuslain mukaan yhteisen rakennustyömaan pääurakoitsijan on huolehdittava siitä, ettei työstä aiheudu vaaraa työmaalla työskenteleville eikä muille työn vaikutuspiirissä oleville. Tätä velvoitetta ei voida nyt kaikilta osin täyttää, Kaskiaro toteaa.
Pitkittynyt #koronaepidemia´tilanne ja työntekijöiden riittämätön rokotekattavuus vaarantavat turvallisen työskentelyn rakennustyömailla. Tehokkain korjausliike olisi #koronapassi´n vaatiminen, mutta toistaiseksi lainsäädäntö on esteenä. #rakentaminen https://t.co/0EQHConkxc
— Rakennusteollisuus RT (@RTryfi) November 4, 2021