Koronaviruksen vastainen taistelu osoittaa, että valtioiden välinen terveysturvallisuusjärjestelmä ei ole vielä valmis, arvioi nuorempi tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa FIIA Comment -raportissa.
– Kiina yritti ensin salata uuden viruksen leviämistä, kansainvälisen kansanterveysuhkan julistaminen viivästyi ja useiden jäsenmaiden vastatoimet olivat vastoin WHO:n suosituksia. Epäluottamus levisi maasta toiseen viruksen mukana. Rajoja suljettiin ja poikkeuksellisia rajoituksia määrättiin yhteiskunnissa, jotka normaalioloissa perustuvat kansalaisten vapauksille ja luottamukselle, Karjalainen toteaa.
EU-jäsenmaat ryhtyivät hänen mukaansa viruksen torjuntatoimiin pitkälti erillään, joskin komission tukemana.
– Se on ymmärrettävää, sillä jäsenmaat vastaavat EU:ssa itse terveydenhuollon järjestämisestä. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) on rakentanut EU-tasolla vastatoimia pandemiaa vastaan muun muassa arvioimalla riskejä ja neuvomalla jäsenmaita ja komissiota, Karjalainen kertoo.
Kriitikoiden mukaan EU-maat eivät kuitenkaan ole koordinoineet vastatoimiaan riittävästi tai osoittaneet solidaarisuutta, kun esimerkiksi Italia olisi tarvinnut apua. Myös terveystuotteiden vientirajoituksia on kritisoitu yhteisen agendan torpedoimisesta. Karjalaisen mielestä on kuitenkin liian aikaista arvioida EU:n onnistumista, sillä kriisi on vielä käynnissä.
Karjalainen kuitenkin korostaa, että tartuntatautien torjuminen vaatii luottamusta myös kansallisella tasolla. Torjuntatoimien onnistuminen edellyttää, että kansallisiin terveys- ja tiedeinstituutioihin, hallitukseen ja mediaan luotetaan.
– Alhainen luottamus on yhdistetty riskikäsitysten paisumiseen. Toisaalta on huomattu, että kansalaiset eivät noudata annettuja terveysohjeita, jos he eivät usko, että hallituksen vastatoimet ovat todellisia ja tehokkaita, hän muistuttaa.
Epäluottamus lisääntyy hänen mukaansa, jos viranomaiset eivät kerro avoimesti taudin leviämisestä. Sen sijaan hyvä kansalaistietämys taudin leviämistavoista ehkäisee tartuntoja ja tukee virkavallan toimia.
– Sosiaalisen median aikakaudella kysymys siitä, mitä tietoa kansalaiset uskovat, muuttuu entistäkin tärkeämmäksi. Kriisiviestintää tehdään nyt uusissa olosuhteissa, joissa kansalaiset punnitsevat tietoa eri lähteistä. Kehotus viralliseen tietoon luottamisesta on monessa maassa vanhentunut: myös viranomaisten on ansaittava ja ylläpidettävä asemansa luotettavina tiedonlähteinä, Karjalainen painottaa.
