Kuljettajan ensimmäinen työvuoro vei kortin hyllylle – ”Heikohko aloitus”

Ammattikuljettajan vaarallinen toiminta tallentui poliisin videolle.
Kuljettaja ohitti suojatien eteen pysähtyneen poliisiauton. KUVA: X, DENNIS PASTERSTEIN
Kuljettaja ohitti suojatien eteen pysähtyneen poliisiauton. KUVA: X, DENNIS PASTERSTEIN

Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on julkaissut X-tilillään videon, jonka tapahtumien johdosta ammattikuljettajan kortti päätyi hyllylle.

Videolla poliisiauto on ajamassa Helsingin Mäkelänkatua pitkin ja pysähtyy suojatien eteen päästääkseen kaksi jalankulkijaa tien yli. Viereisellä kaistalla punainen henkilöauto kuitenkin ajaa pysähtymättä suojatien yli aivan tietä ylittävien jalankulkijoiden edestä.

Pastersteinin mukaan suojatien eteen pysähtyneen poliisiauton ohittaminen johti ammattikuljettajan ajokortin hyllyttämiseen. Lisäksi häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ylikomisario kertoo, että kyseessä oli kuljettajan ensimmäinen työpäivä ammattikuljettajana.

– Heikohko aloitus, Pasterstein kommentoi.

Poliisihallituksessa arvioidaan, että tämän vuoden kokonaismäärä ylittää viime vuoden lukeman.
Työmatkapyöräilijöille sattuu elokuussa poikkeuksellisen paljon tapaturmia.
SKALin mukaan luonnoksessa ehdotettu polttoaineveron palautuksen taso on kuitenkin matala.
Mainos