Verkkouutiset

Tutkija varoittaa: Koronatoimista voi tulla pysyviä

Mika Aaltolan mukaan paluu normaaliin edellyttää kansainvälistä koordinaatiota.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Politiikantutkija, ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan koronavirusepidemia voidaan pysäyttää vain kansainvälistä integraatiota lisäämällä.

Ulkopoliittisen instituutin johtajan mukaan on ongelmallista, että tauti leviää eri maailman valtioissa selkeästi eri tahtiin. Vaikka Suomessa ja Tanskassa saataisiin tauti kuriin kovilla rajoitustoimilla, täsmäkaranteeneilla ja valvonnalla, voi virus ryöpsähtää valloilleen jossain muualla. Tämä estää hänen mukaansa maailman palaamisen ”normaaliin” olotilaan.

– Ajatellaanpa matkustajalentoliikennettä. Jos epidemia on valtoimenaan vaikkapa Lähi-idässä, turvallisten suorien yhteyksien avaaminen alueelle on miltei mahdotonta. Epäsuorat yhteydet tulisi myös katkaista. Lentoliikenteen solmukohta, jolla on yhteyksiä tartunta-alueelle, ei ole turvallinen. Yhtälö on hankala ja vaatii laajaa kansainvälistä yhteistyötä, Mika Aaltola kirjoittaa Ilta-Sanomissa julkaistussa kolumnissaan.

Jos taudin leviämistä ei koordinoida ja siihen ei löydy hoitoa, se saattaakin Mika Aaltolan mukaan kroonistua ja pulpahtaa siellä täällä uudestaan.

– Tartunnan kuriin saaneet maat saattavat jäädä kansallisiin jumeihinsa ja torjuntatoimet pysyviksi.

Yksi keino valtioiden välisen integraation lisäämiseksi olisi Mika Aaltolan mukaan Maailman terveysjärjestö WHO:n uudistaminen niin, että sillä olisi enemmän resursseja ja valtioista itsenäinen mandaatti nopeasti koordinoida globaalia toimintaa seuraavan pandemiauhan ilmaantuessa.

– Tauti tuli kaikkialle paitsi Kiinaan lentoreittejä pitkin. Se oli ulkoinen uhka, jonka torjumisen olisi tullut olla osa kansainvälisiä suhteita, eikä tauti häviä kuin kansainvälisen koordinaation kautta, Aaltola sanoo.

– Vaikka tauti tuntuu olevan valtioiden sisäistä terveyspolitiikkaa, se on ennen kaikkea osa ulkosuhteita. Tämän ymmärtäminen edesauttaisi toimia ja yhteen hiileen puhaltamista myös Suomessa ja EU:ssa. Eksistentiaalisen terveydellisen, taloudellisen ja poliittisen uhan edessä kansallisia toimia tulisi integroida kansainväliseen toimintaan. Vain näin toimien kansallisella tasolla voidaan asteittain palata totuttuun normaaliin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)