Kirjoittajan mielestä linjattu sosiaaliturvan kokonaisuudistus on toiveiden tynnyri. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Mauri Kotamäki: Turvaverkon ja kannustimien välillä

Näkökulmaa on muutettava valittujen väestöryhmien tukemisesta.

Juha Sipilän hallitus asetti Toimi-hankkeeksi nimetyn työryhmän, jonka tarkoitus oli luoda yhteistä näkemystä ja tietopohjaa lähitulevaisuuden sosiaaliturvauudistukselle. Myös keskuskauppakamari oli hankkeessa mukana, seurantaryhmässä nimittäin.

Hankesuunnitelmassa linjattu sosiaaliturvan kokonaisuudistus on toiveiden tynnyri. Tavoitteena oli ”työllisyysasteen nostaminen, työn tekemiseen ja yrittäjyyteen kannustaminen, eriarvoisuuden torjuminen ja vähentäminen, työn murrokseen sekä muuttuvaan perhe- ja kotitalousrakenteeseen vastaaminen sekä nykyistä selkeämpi ja yksinkertaisempi järjestelmä, jonka toteutuksessa hyödynnetään erityisesti digitalisaatiota.”

Kuka voisi olla edellä mainitusta litaniasta eri mieltä? Valitettavasti piru piilee yksityiskohdissa.

Tosiasia on, että elämme niukkojen resurssien maailmassa. Yhteiskuntana meidän on tehtävä valintoja hyvien asioiden välillä. Politiikan tekeminen on pitkälti näiden valintojen tekemistä. Mutta mitä se tarkoittaa Toimi-hankkeen näkökulmasta?

Toimi-hanke tuotti valtavan määrän tietoa, joka on koottu hankkeen kotisivuille ihailtavan avoimesti. Tässä ei ole tarkoituksena käydä tietomassaa läpi, vaan kysyä: miten tästä eteenpäin?

Seuraava askel on päättää uudistuksen reunaehdot eli tehdä tiettyjä perusvalintoja sosiaaliturvan suhteen. Toimi-hankkeen ajattelussa nämä valinnat liittyvät painotuksiin mm. 1) yksilökohtaisuuden ja kotitalouskohtaisuuden, 2) vastikkeellisuuden ja vastikkeettomuuden sekä 3) syyperustaisuuden ja universaalisuuden suhteen.

Keskuskauppakamarin visiossa Suomi on rakennettu vapauden ja vastuullisuuden sekä toimivanmarkkinatalouden ja vapaan kilpailun varaan. Samalla yhteiskunta takaa mahdollisuuksien tasa-arvon, jotta jokainen voi kehittyä ja menestyä.

Kun ynnätään Toimi-hankkeen valintavaihtoehdot ja Keskuskauppakamarin arvot ja visio, voidaan sanoa tiettyjä jokseenkin konkreettisia asioita sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta.

  1. Nykyinen pääasiassa yksilökohtainen sosiaaliturva on säilytettävä. Se luo kotitalouskohtaisuutta paremmat puitteet mm. sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Sosiaaliturvan (ja verotuksen) näkökulmasta ihmistä on kohdeltava yksilönä ennemmin kuin kotitalouden osana.Valinta ei kuitenkaan ole selvästi musta tai valkoinen, vaan harmaansävyinen.Kotitalouskohtaisuus lienee järkevää nykymallisessa yleisessä asumistuessa ja toimeentulotuessa. Kyseisissä tukimuodoissa on kuitenkin muita muutospaineita, esimerkiksi perustoimeentulotuen asumiseen liittyvän osan ja asumistuen yhdistämistä olisi syytä pohtia vakavasti. Myös toimeentulotuen asumiskuluja korvaavaan osaan tulisi palauttaa omavastuu, jotta tuen rakenne ohjaisi viisaampaan käyttäytymiseen vuokramarkkinoilla.
  2. Vastikkeettoman tuen saa, vaikka tekisi mitä. Vastikkeellisen tuen saadakseen on täytettävä vastikkeellisuuden ehdot – mitä ne ikinä ovatkaan. Perustulokeskustelu on vastikkeellisuuden kovaa ydintä. Perustulo on täysin vastikkeeton. Sen sijaan esimerkiksi työttömyyskorvaus on vastikkeellinen – sen saadakseen on haettava työtä ja tilanteen mukaan osallistuttava aktiivisen työvoimapolitiikkaan (koulutus, henkilökohtainen ohjaus ne.). Ei ole olemassa vastikkeellista perustuloa. Toki järjestelmän sisällä voi olla samanaikaisesti vastikkeeton perustulo ja lisänä vastikkeellisempia osia, jolloin puhutaan osittaisista perustulomalleista.Lähtökohtaisesti perustulo (tai jokin sen kaltainen järjestelmä) on vapautta ja yksilön vastuuta painottaville taholle, kuten Keskuskauppakamarille, ilmiselvä valinta. Ongelmia tulee kuitenkin siitä, ettei suomalainen yhteiskuntamalli nykyisellään ole yhteensopiva vastikkeettoman sosiaaliturvan kanssa. Palkkauskynnys pitäisi olla matalampi ja työmarkkinoiden dynaamisuutta ylipäätänsä pitäisi pystyä lisäämään. Osa-aikaisen työn mahdollisuuksien lisääminen olisi olennaista, koska siten ihmiset voisivat paremmin valita itselleen sopivia malleja yhdistää työnteko vastikkeettomasti tilitettävään perustuloon.Lisäksi pohjoismainen hyvinvointimalli luo oman rajoitteensa. Korkea julkinen menotaso yksinkertaisesti vaatii korkean työllisyysasteen, jotta tulonsiirrot ja palvelut voidaan rahoittaa. Korkea työllisyysaste on tärkeää myös järjestelmän reiluuden kannalta. Mitä pienemmäksi tosiasiallisten rahoittajien joukko kapenee (työlliset), sitä epäreilummaksi ihmiset järjestelmän kokevat. Aiheesta on muuten mielenkiintoista tutkimusta, jossa osoitetaan jo pienillä lapsilla olevan tämän suuntainen oikeudenmukaisuuskäsitys.

    Pointti on siis se, että emme yksinkertaisesti tiedä – perustulokokeilusta huolimatta – miten laajempi perustulomalli vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen ja siten työmarkkinoihin ja työllisyysasteeseen. Mutta kun annettuna on epävarmuudet ja nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme, monet eivät ole valmiita ottamaan riskiä. Siksi asiassa on edettävä askel kerrallaan ja ainakin toistaiseksi sosiaaliturvajärjestelmän painopiste tulisi olla vastikkeellisuuden puolella.

  3. Syyperustaisuus on sukua edelliselle kohdalle ja tarkoittaa sitä, että etuus on mahdollista saada vain syystä. Universaalisuus taas tarjoaa mahdollisuuksia kaikille, syystä tai syyttä.Tämä(kin) valintakohta on tavattoman laaja, monisyinen ja kaukana yksiselitteisestä.Yleisellä tasolla sosiaaliturva on suomalaisessa hyvinvointivaltiossa järkevää pitää syyperusteisena, koska näin pystymme kohdistamaan resurssit tehokkaimmin tukea tarvitseville. Sairauspäivärahaa kannattaa maksaa vain niille, jotka ovat sairaita ja työttömyysturvaa vain niille, jotka ovat työttömiä.

    Toisaalta samassa tilanteessa olevilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet ja siten mahdollisuudet toteuttaa itseään. Yksi konkreettinen esimerkki tästä löytyy työttömyysturvajärjestelmästä, jossa kahden samanlaisen ihmisen turvan taso riippuu siitä, kuuluuko henkilö työttömyyskassaan vai ei. Molemmat esimerkkitapaukset ovat olleet siis samalla tavalla töissä ja ovat maksaneet samalla tavalla työttömyysvakuutusmaksua, mutta työttömyysturvajärjestelmän sisällä universaalisuuden periaatteen vastaisesti vain toinen on oikeutettu korkeampaan työttömyystukeen.

    Yhdenvertaisuusongelmat tulisikin mitä pikimmiten purkaa. Horisontaalinen oikeudenmukaisuus on tärkeä, mahdollisuuksien tasa-arvoon liittyvä lähtökohta – oli järjestelmä sitten paljon tai vähän syyperusteinen.

Yllä on esitetty vain muutamia taustoittavia näkökohtia sosiaaliturvan kehittämisen reunaehdoista.  Toimi-hankkeen tiimoilta nousseiden aihioiden innoittamana.

Päätän kirjoitukseni muutamaan linjaukseen uudistuksen seuraavista askeleista:

  • Sosiaaliturvauudistuksessa on pohdittava sopivaa tasapainoa turvaverkon ja kannustimien välille. Kovin korkea turva passivoittaa, toisaalta liian vähäinen turva aiheuttaa syrjäytymistä ja ulkopuolisuutta.
  • Vain korkean työllisyyden yhteiskuntana Suomi voi tarjota tulevaisuudessakin riittävän kattavan turvaverkon kansalaisilleen. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen on tuettava työllisyysasteen nostotavoitetta.
  • Suurin huomio on kohdistettava heikoimmassa asemassa eli käytännössä perusturvan varassa oleviin. Näkökulmaa on muutettava valittujen väestöryhmien tukemisesta aidosti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien tukemiseen.
Mauri Kotamäki

Mauri Kotamäki

Keskuskauppakamarin pääekonomisti, VTT